Jenni Vartiaisen hurja vuosi: En kaipaa lomaa
Vartiaisen toinen soololevy Seili on tämän vuoden myydyin albumi. Yli 70 000 ihmistä on käynyt hakemassa levyn kotiinsa. Keikkasuosiota on tästä syystä riittänyt. Vartiainen kertoo Voicelle, ettei tahti tunnu hänestä niin hurjalta.
- Ei olla laskettu montako keikkaa tänä vuonna tehdään, katsotaan sitten kun kiertue loppuu. Minulla on ollut muutama levähdystauko kiertueen välissä, mutta en minä tällä hetkellä kaipaa lomaa. Tykkään keikkailusta, Vartiainen kertoo.
Eilen viidennen Voicen The Risteilyn pääesiintyjänä soittanut Vartiainen nosti odotetusti tunnelman kattoon. Hän kertoo, että keikkoja tehdään joulukuun 16. päivään asti, minkä jälkeen alkaa joulutauko. Ensi vuoden puolella keikkailu jatkuu jälleen.
Kilpailut
Uusimmat
Helsingin yliopisto keskeyttää yhteistyön israelilaisyliopistojen kanssa
Kohujakso poistettiin kokonaan Maria Veitolan dokkarisarjasta - MTV tuomitsee vihapuheen
Allergiaoireita? Siitepölytiedotteissa näkyy runsaan koivun lisäksi jo toinen allergian aiheuttaja
Yllättävä muutos tulevalla Selviytyjät Suomi -kaudella
Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita
Näytä lisää