Naistähti antaa Kultaiselle Venla -gaalalle kritiikkiä
Muun muassa palkitussa Ihmisten puolue -sarjassa näyttelevää Mari Perankoskea harmittaa, ettei Kultainen Venla -gaalassa palkittu ohjaajia ja käsikirjoittajia.
Perankoski on itsekin tehnyt paljon käsikirjoituksia. Hänen mielestään on älytöntä, että gaalassa palkittiin hirveästi erilaisia formaatteja. Hyvä draama perustuu kuitenkin aina hyvään pohjatyöhön, muun muassa hyvään käsikirjoitukseen ja leikkaukseen.
- Minusta on vähän ristiriitaista, jos halutaan nostattaa suomalaisen tv:n arvoa ja tuoda siihen jotain glamouria, että jätetään se tärkein osasto kokonaan pois, Perankoski kertoo Voicelle.
Perankosken tähdittämä Ihmisten puolue palkittiin ensimmäistä kertaa järjestetyssä Kultainen Venla -gaalassa parhaana viihde- ja musiikkisarjana.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää