IL: Saimi Hoyer omisti mallisarjan kuolleelle ystävälleen

07.06.2011 09:24 -

Eilen päättyneessä Saimin enkelit -sarjassa seurattiin kuuden tytön mallielämää Milanossa. Mallimammana sarjassa toiminut Saimi Hoyer omisti sarjan hyvälle ystävälleen, kertoo Iltalehti.

Saimi Hoyer kypsytteli ajatusta omasta ohjelmasta vuoden ajan. Nainen oli omistanut ohjelman läheiselle ystävälleen Kaapo Seppäselle, joka kuoli sairauteensa tarkalleen vuosi sitten.

- Kaapo oli se henkilö, jonka kanssa tästä ohjelmaideasta puhuin. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että minun pitää tehdä tämä, Hoyer sanoo Iltalehdelle.

Sarjassa mallitytöistä kolme, Anette, Leila ja Julia, pääsivät tapaamaan Italian Voguen päätoimittajaa Franca Sozzania. Hoyer kertoo, ettei moni malli pääse tapaamaan tämän tasoista muotivaikuttajaa edes koko uransa aikana.

- Voi olla, että minä olin tapaamisesta enemmän innoissani kuin tytöt. Viikkojen aikana tytöt kokivat niin paljon, joten on ymmärrettävää, etteivät he välttämättä pystyneet suodattamaan kaikkea kokemaansa, Hoyer jatkaa.

Hoyer arvioi ohjelmassa nähdyistä mallitytöistä Christelin räjäyttävän potin. Hän kehuu Iltalehdelle tytön positiivista asennetta ja uskoo Christelin tekevän läpimurron.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat