IS: Jenni Vartiaisen tauosta voi tulla todella pitkä
Jenni Vartiainen on kiertänyt Suomea hiki hatussa suuren Seili-kiertueensa merkeissä jo useamman kuukauden. Kiertue huipentuu viikon päästä sunnuntaina Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. 28-vuotias laulajatar odottaa alkavaa keikkataukoaan hyvillä mielin.
- Näitä hommia ei voi tehdä verenmaku suussa. Ei sellaista jaksaisi hirveän montaa vuotta, nainen kertoo.
Taukonsa aikana Vartiainen aikoo keskittyä uuden levyn tekemiseen kaikessa rauhassa. Tauon pituutta laulajatar ei edes lähde arvioimaan.
- Jos uutta materiaalia on tullakseen, se saa tulla, mutta en lähde aikatauluttamaan elämääni sen mukaan, Vartiainen kertoo.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
Helsingin yliopisto keskeyttää yhteistyön israelilaisyliopistojen kanssa
Kohujakso poistettiin kokonaan Maria Veitolan dokkarisarjasta - MTV tuomitsee vihapuheen
Allergiaoireita? Siitepölytiedotteissa näkyy runsaan koivun lisäksi jo toinen allergian aiheuttaja
Yllättävä muutos tulevalla Selviytyjät Suomi -kaudella
Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita
Näytä lisää