Näyttelijälegenda julkaisi musiikkiaan viidenkymmenen vuoden jälkeen

17.01.2012 17:45 -

Pitkän uran tehnyt näyttelijä Sir Anthony Hopkins julkaisi maanantaina ensimmäisen albuminsa.

Muun muassa Oscarin arvoisesti kannibaalia elokuvassa Uhrilampaat näytellyt Hopkins on kertonut tehneensä klassista musiikkia jo viidenkymmenen vuoden ajan. Aateloitu näyttelijä jätti kuitenkin tuotoksensa julkaisematta koska ei uskonut niiden olevan riittävän hyviä.

Näyttelijä kiittää vaimoaan uskalluksestaan viimein julkaista musiikkiaan myös albumin muodossa. Hopkins avioitui kolumbialaisen näyttelijättären Stella Arroyaven kanssa vuonna 2003. Vaimo rohkaisi Hopkinsia julkaisemaan musiikkia ja kehotti tätä lakkaamaan teostensa vähättelemisen.

- Hän on erittäin kannustava, oikeastaan enemmänkin. Stella yllyttää minua sanomalla: "Halusit näyttelijäksi, joten teit kaikkesi ja sinusta tuli näyttelijä. Tee samoin musiikkisi kanssa."

Tähden musiikkia on esitetty aiemmin konserteissa ja eilen julkaistu Composer onkin kokoelma tähden sävellyksistä Birminghamin sinfoniaorkesterin tulkitsemina.

Lähde: Hellomagazine

Kilpailut

Uusimmat