IS: Venäläishuijari esiintyi Nightwish-tähden nimellä

08.02.2012 08:15 - Eeva Rajala

24-vuotiasta venäläisvarasta epäillään Ilta-Sanomien mukaan lukuisista ryöstöistä.

Marco Hietalaksi esittäytynyt venäläisvaras teki ryöstöjä pitkin Siperiaa. Varas saatiin kiinni vihdoin viime viikolla, mutta ennen tätä nuori mies ehti pitää pilkkanaan useiden kaupunkien poliiseja.

Aleksandr Hietala -nimeäkin joskus käyttänyt varas oli niin taitava, että Venäjän poliisin omissa tiedostoissa häntä etsittiin nimenomaan Hietala-nimellä. Mies saatiin jo kerran kiinni, mutta hän katosi vapaalla ollessaan ennen oikeudenkäyntiä.

Oikea Marco Hietala viestittää Ilta-Sanomille olevansa harmistunut nimensä väärinkäyttämisestä.

- En voi tuohon muuta sanoa kuin, että joitakin faneja ilmankin pärjättäis, Hietala kertoo.

Eräs Kuzbassin alueen rikostutkija kertoi tv-kanava 10:lle, että varas käytti usein Marco Hietala -nimeä. Paikallisen Komsomolskaja Pravda -lehden mukaan huijari on Nightwish-fani. Hietalana esiintyminen oli osa miehen taktiikkaa, jolla hän pääsi luottamuksellisiin väleihin uhriensa kanssa. Miehet eivät kuitenkaan ole yhtään samannäköisiä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat