Jonna Tervomaa vauvakuumeesta: Varastelin unissani vauvoja

18.09.2013 19:15 - Karoliina Kotala

Vuonna 2009 ensimmäisen lapsensa synnyttänyt Jonna Tervomaa kertoo ymmärtävänsä nykyisin omia vanhempiaan huomattavasti paremmin.

Artisti kertoo kokeneensa vauvakuumeen vain kerran, ollessaan 17-vuotias.

- Se oli kuin elokuvissa, fyysinen tunne. Näin unia, joissa varastelin lastenrattaita ja lähdin niiden kanssa juoksemaan karkuun. Sitten yhtäkkiä se olikin minun oma vauva, jota yritettiin minulta varastaa. Ne olivat synkkiäkin unia. Se oli outoa, koska en silti samaan aikaan ollut perustamassa perhettä tai haaveillut siitä, Tervomaa kertoo.

Laulajan mukaan hänen oma äitinsä oli 17, kun Tervomaa syntyi. Nainen kertookin ymmärtävänsä omia vanhempiaan nykyisin paremmin.

- Lapsuudenmuistot saa erilaisia sävyjä. Pienestä ihmisestä huolehtiminen on yksi mahtavimmista tehtävistä, mitä voi saada. Se vaatii myös monenlaisia taitoja, kuten diplomatiaa, artisti nauraa.

Tervomaan Eläköön-levy ilmestyy perjantaina 20. syyskuuta.

Kilpailut

Uusimmat