Downton Abbey -sarjasta tehtiin pornoparodia - katso traileri
Brittiläinen televisiosarja Downton Abbey kertoo Crawleyn aatelissuvun sekä heidän palvelijoidensa elämästä. Nyt suositun sarjan hengessä on tehty myös aikuisviihde-elokuva, joka kantaa nimeä Down on Abby.
Vaikka elokuva onkin luonnollisesti täynnä erotiikkaa, pitää se sisällään myös melkoisesti komiikkaa. Esimerkiksi hahmojen nimet; alkuperäissarjassa nähdään Lordi Grantham, joka on elokuvassa nimetty Lordi Grabhemiksi. Talon tarjoilijan nimi puolestaan on Smallcock ja toisen roolihahmon Lordi Stiffie.
Katso alta traileri.
Lähde: Cosmopolitan
Kilpailut
Uusimmat
Helsingin yliopisto keskeyttää yhteistyön israelilaisyliopistojen kanssa
Kohujakso poistettiin kokonaan Maria Veitolan dokkarisarjasta - MTV tuomitsee vihapuheen
Allergiaoireita? Siitepölytiedotteissa näkyy runsaan koivun lisäksi jo toinen allergian aiheuttaja
Yllättävä muutos tulevalla Selviytyjät Suomi -kaudella
Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita
Näytä lisää