Etsi
Kymmenen vuotta sitten tapahtui yksi Euroopan vakavimmista terrori-iskuista, jossa kymmenet ihmiset saivat surmansa. Dokumentissa muistellaan kaaosta ja epätoivoa, joka terrori-iskun jälkeen vallitsi.
Twitter-sovelluksessa julkaistu videoklippi on herättänyt keskustelua siitä, yrittikö räppäri Cardi B lyödä jotakuta yleisössä.
Minajin vitsi ehti jo hetkeksi vakuuttaa fanit.
Joseph Quinn kertoo treenanneensa ahkerasti Master of Puppets -kappaleen soittamista ennen kuvauksia.
Teknologiamiljardöörillä on 10 lasta kolmen eri naisen kanssa.
Zendaya saatetaan nähdä pian ensimmäistä kertaa ohjaajana.
Poppari oli pukeutunut Top Gunin hengessä.
Amber Heardin puolen mukaan oikeudenkäynti tulisi käydä uudelleen, sillä yksi valamiehistön jäsenistä oli eri henkilö kuin oli tarkoitus.
Shawn Mendes on saanut kyseisen julkaisunsa myötä paljon tukea faneiltaan somessa.
Näyttelijän mekko paljasti rinnat, ja nyt nainen lähettää tiukat terveiset kaikille epäasiallisia kommentteja laukoneille.