Painonpudotuksen ylläpitäminen on vaikeaa, eikä vieläkään ole täysin selvää miksi. Uusi tutkimus yritti selvittää tätä mysteeriä ja samalla jaksottaiseen energiavajeeseen perustuvan pätkäpaaston vaikutuksia.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miksi paastopäivien ja normaalien päivien vuorotteluun pohjautuva pätkäpaasto tuntuu monista helpommalta kuin jatkuva kaloreiden kyttääminen.
Tulosten perusteella pätkäpaasto vaikuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmään suoliston kautta. Tutkijoiden mukaan pätkäpaasto aiheuttaa muutoksia paitsi aivojen toiminnassa niin myös suoliston mikrobiomissa ja näiden välisessä viestinnässä.
Lue myös: Tutkimus: Lapsella voi olla ADHD:n sijaan univaje – lääkkeiden vaikutuksesta yllättävä löytö
Aivokuvantamisessa havaittiin, että pätkäpaasto vähensi aktiivisuutta aivoalueilla, jotka liittyvät ruokahalun säätelyyn ja riippuvuuskäyttäytymiseen. Se saattaa selittää, miksi ruokahalu ja syömiseen liittyvä pakonomainen tarve voi lieventyä pätkäpaastossa. Aivot eivät välttämättä enää huuda ruokaa samalla tavalla kuin ennen, mikä tekee painonhallinnasta helpompaa.
Tutkijat havaitsivat myös, että pätkäpaaston aikana suolistomikrobiomin hyödyllisten bakteerien määrä kasvoi, kun taas tulehdukseen ja lihavuuteen yhdistettyjen E. coli -kantojen määrä väheni.
Tutkijat korostavat, että tutkimuksessa ei voitu osoittaa syy-seuraussuhteita. On vielä epäselvää, ohjaavatko suolistomuutokset aivotoimintaa vai päinvastoin, tai vaikuttaako molempiin jokin kolmas tekijä.
Tulokset kuitenkin tukevat käsitystä siitä, että painonpudotus ei ole pelkkä tahdonvoiman kysymys, vaan siihen vaikuttaa monimutkainen aivojen, suoliston ja aineenvaihdunnan välinen kokonaisuus.
Lue myös: Tutkimus: Yleinen diabeteslääke voi suojata syövältä – pilleri on myös biohakkereiden suosiossa
Lue myös: Nyt tuli lupa herkutella joulupöydässä – rasvaisesta juustosta löytyi terveysetu
Lue myös: Asiantuntijoilta varoitus: Suomessa yleisestä kipulääkkeestä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä
Lähde: SciTechDaily