Etsitkö Netflixistä hyvää katsottavaa jouluun? Tätä Oscar-palkittua elokuvaa ei pidä missata!

Täydellinen valinta jouluelokuvaksi!

Julkaistu:

Netflixin valikoimaan kuuluva The Holdovers on lämminhenkinen mutta melankolinen draamakomedia, joka sijoittuu joulun aikaan vuoteen 1970.

Vuonna 2023 valmistunut elokuva seuraa sisäoppilaitoksessa työskentelevää klassisten kielten opettajaa Paul Hunhamia (Paul Giamatti), jota oppilaat ja kollegat karttavat hänen tinkimättömän luonteensa takia. Joululoman ajaksi Hunham määrätään valvomaan koululle jääviä oppilaita. Yksi heistä on Angus Tully (Dominic Sessa), älykäs mutta levoton nuorukainen, jonka äiti on peruuttanut yhteisen lomamatkan uuden aviomiehensä vuoksi. Joulun yli jää myös koulun keittäjä Mary Lamb (Da’Vine Joy Randolph), joka suree Vietnamissa kaatunutta poikaansa.

Kun muut oppilaat pääsevät lähtemään varakkaan vanhemman matkaan, Hunham, Angus ja Mary jäävät kolmisin tyhjälle kampukselle. Vähitellen vastahakoisesta yhteiselosta kasvaa odottamaton side, jossa jokainen joutuu kohtaamaan omat menetyksensä, pettymyksensä ja pelkonsa. Elokuva kuljettaa hahmoja myös kaduille ja museoihin, ja taustalla näkyy 1970-luvun Amerikka.

Lue myös: Netflixin uutta jännityssarjaa ahmitaan nyt aamuun asti putkeen – Harvinaisen hyvät arvostelut

The Holdovers on ohjaaja Alexander Paynen ja näyttelijä Paul Giamattin toinen yhteistyö elokuvan Sideways (2004) jälkeen. Payne ammensi vaikutteita 1970-luvun amerikkalaisesta elokuvasta, ja visuaalinen ilme on aikakauden mukainen.

Elokuva sai laajaa kriitikoiden ylistystä ja nousi monien vuoden 2023 parhaiden elokuvien listoille. Da’Vine Joy Randolph voitti parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon. The Holdovers on nyt katsottavissa Netflixissä. Alla traileri.

YouTube video