Etsi
Mikael Gabriel tunnetaan muun muassa hiteistään Rakastu räppäriin, Mökille sekä Älä herätä mua unesta.
Himocast-podcastin viimeinen jakso käsittelee seksin harrastamista alkoholin alaisena.
”Tuomitsemme jyrkästi kaikkea lainsäädäntöä, joka loukkaa ihmisten oikeuksia HLBTIQ+-yhteisössä", Marvel Studios kirjoitti kantaaottavassa Twitter-julkaisussaan.
Asiantuntija antaa myös vinkkejä, millaista yövaloa tulisi tarpeen vaatiessa käyttää.
Seksipelit ovat jo vuosikymmenien ajan piristäneet lukuisten pariskuntien makuuhuonepuuhia.
The Rasmus voitti Uuden Musiikin Kilpailun 26. helmikuuta Jezebel-kappaleellaan.
Kim Kardashianin ja Kanye Westin avioeroriita jatkuu jyristen.
Pokémonin viralliset YouTube-kanavat ovat ehtineet jo julkaista rauhoittavia videoita ero suosikkihahmoista, kuten Charmanderista, Squirtlesta, Pikachusta ja Grimerista.
Liian suuri tai pieni sormus voi luoda kiusallisen hetken kosimisen aikana.
Madonnan uusin musiikkivideo sai suurimmalta osalta kehuja ja ylistystä sekä YouTuben että Instagram-julkaisun kommenttikentissä. Osa kuitenkin kritisoi ulkonäön lisäksi tähden ääntä, jossa on joidenkin mielestä liikaa autotunea.