Herkullinen ja helppo pekaanipähkinäpiirakka - mikset tekisi jo tänään!

09.06.2020 08:08 - Emilia Liinpää

Kuten jotkut jo tietävätkin, en ole mikään keittiössä viihtyvä Rouva Leipuri Hiiva. Olen kuitenkin oppinut tekemään yhden leipomuksen ja se on ah, niin herkullinen pekaanipähkinäpiirakka!

P.s. nappaa meikäläinen seurantaan Instassa @emiliabtwn

Moni on teistä kysellyt somessa aika ajoin vialhtavan bravuurini, pekaanipähkinäpiirakan ohjetta. Valitettavasti en voi omia reseptiä missään muodossa, vaan olen napannut sen suoraan K-ruoka.fi:n sivulta. Voin kuitenkin todeta, että juuri tällä reseptillä piirakasta tulee todistetusti maukasta! 

Tässä resepti vielä kaikille:

Ainekset

 

Täyte

Koristeeksi

Lisäksi

Valmistus

yli 60 min

  1. Pingota irtopohjavuoan pohjalevyyn leivinpaperi (Ø noin 25 cm). Kauli sulanut murotaikina levyksi ja nosta se vuokaan. Levitä pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
  2. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää joukkoon sokeri, siirappi sekä mausteet ja voi. Sekoita hyvin. Jätä noin 20 kpl pekaanipähkinöitä koristeeksi ja rouhi loput täytteeksi. Levitä pähkinärouhe esikypsennetylle piiraspohjalle, kaada päälle muna-sokeriseos ja koristele pinta lopuilla pähkinöillä.
  3. Paista ensin 175 asteessa 30 minuuttia, laske sitten lämpö 150 asteeseen ja paista vielä puoli tuntia. Anna jäähtyä ja irrota vuoasta. Tarjoa pekaanipähkinäpiiraan lisäksi vaniljajäätelöä.

P.S. Jätän itse koristeeksi enemmäin kuin 20 kpl pekaanipähkinöitä, niin saan tehtyä kauniit reunat ja keskellekin vähän koristusta!

Kivaa viikkoa kaikille!

Terkuin,

Emilia

Lue myös:

Mitä oikeasti tapahtuu suljettujen ovien takana korona-aikana? Ihmiset kertovat hämmentävimmät tekonsa.

 NYT LÄHTI! Irtisanouduin töistäni ja toteutan vihdoin haaveeni – ei enää entistä elämää!

 ”Luulin, että Pikku G kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli Cheek” – onko sinullakin ollut mitä oudoimpia uskomuksia?

Vinkkejä ja suositteluita häihin - no okei, pari kuvaakin!

Muutama kuvahelmi syksyiseltä Italian matkalta. Kurkista kuvat ja lähde hetkeksi pakoon kaamosta!

Apua olen niin innoissani! Kekkasin miten unelmat toteutuvat ihan oikeasti!

Häämme Toscanassa - ihanat kuvat taianomaisesta viikonlopusta. Take me back!!

Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.

Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!

Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!

Kommentoi