NYT LÄHTI! Irtisanouduin töistäni ja toteutan vihdoin haaveeni – ei enää entistä elämää!

06.02.2020 08:10 - Emilia Liinpää

Vihdoinkin tästä voi puhua – suurin unelmamme käy pian toteen! En voi uskoa, että pian elämämme on kutistettu kahteen matkalaukkuun ja kaikki nykyisen elämämme ylimääräinen taakka katoaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Irtisanouduin jonkin aikaa sitten töistäni. Luovana suunnittelijana olo on ollut mahtavaa, puhumattakaan työyhteisöni ihmisistä jotka ovat vallanneet sydämeni. Tiesin kuitenkin nyt viimein olevan se hetki, kun on aika lähteä.

Palaan menneeseen vielä yhden, viimeisen, kerran ja sen jälkeen katseeni kiinnittyy tulevaan. Olen valmis katkaisemaan tähän asti tapahtuneiden murheiden pitkälle yltävät raajat. Menetyksiä menetyksien perään, kaikissa eri muodoissa. Ne jyräsivät meidät ja kadotimme todelliset minämme. Nyt olen valmis päästämään niistä irti, tietäen, että kun sen teen, oloni on hetkeksi tyhjä ja hämmentynyt.

Mutta kun päästän irti, olen vihdoin kuin tyhjä taulu, jonka voi maalata uusilla väreillä. Nämä uudet värit saamme käsiimme elämämme matkalta ja vaikka nyt pelottaa, jännittää, kauhistuttaa, tästä ei voi koitua kuin hyvää.

Pikkuhiljaa hyvästelemme vanhaa elämäämme; myymme tavaroita, jotka ovat seuranneet meitä vuosien ajan paikasta toiseen. Hyvästelemme ystäviä (kuitenkin vain hetkeksi!) jotka ovat olleet vierellämme, tukenamme ja kanssamme vanhassa elämässämme. Yritämme pikkuhiljaa iskostaa itseemme, että voimme olla ketä vain, tehdä mitä vain, luoda mitä vain.

Haluan kirjoittaa paremmin, kuvata paremmin, nukkua paremmin, kuunnella paremmin, rakastaa paremmin, ymmärtää paremmin, maalata paremmin, tuntea paremmin, oppia paremmin. Haluan osata antaa armoa itselleni, haluan hoitaa kehoani ja mieltäni, haluan löytää sen minun juttuni. Haluan löytää itseni.

Tätä kirjoittaessa, muuttolaatikoiden keskellä, pieni hymynkare nousee kasvoilleni, sillä ensimmäistä kertaa uskallan oikeasti ajatella, että me todella lähdemme pitkäksi aikaa pois. Tämä ei ole enää haave. Saanko pian oikeasti saapastella Skotlannin ylämailla keltaisessa sadetakissa? Voinko oikeasti ajaa halki Ranskan tietämättä missä yövymme seuraavaksi? Kurkinko jossain vaiheessa heiluvasta Trans-Siperian junasta Mongolian karuja maisemia? Istunko pian hiljaisella hiekkarannalla kirjaamassa ylös päivän ajatuksia?

Matkamme alkaa Euroopasta ja päätyy ties minne me haluamme sen päätyvän. Suunnitelmat hakevat vielä muotoansa, mutta tärkeintä on se, että me todella toteutamme tämän. Olimme aivan tavallisia, työssä käyviä ihmisiä, jotka pitkään luulivat, ettei tällainen ole meille mahdollista. Sitäkin suuremmalla syyllä olemme nöyrästi kiitollisia siitä, että juuri me olemme yhdet niistä onnekkaista, jotka pääsevät tämän tekemään. Se vaati muutamia pieniä asioita, joista kerron mielelläni myöhemmin lisää.

Sinä, rakas lukijani, tule mukaamme matkaan (ehkei ihan fyysisesti onnistu, mutta digitaalisesti!), ota seurantaan @emiliabtwn Instagramissa, lue matkastamme täällä ja ammenna itsellesi ideoita ja ajatuksia. Me myös haluamme kuulla kaikki tarinanne, vinkkinne, reittiehdotukset ym. joten olkaa rohkeasti yhteydessä!

Melkoista pohdiskelua tähän hetkeen. Kunpa uskaltaisin antaa itseni fiilistellä kunnolla tätä asiaa jo ennen matkaa. Aivoni eivät vieläkään ihan ymmärrä tätä konseptia. Me lähdemme. Me lähdemme. Me tosiaan lähdemme.

Vatsassa taisi lepattaa ensimmäinen matkaperhonen.

- E

Seuraa blogia Bloglovin'issa ja Instassa!

Lue myös:

Lue myös: ”Luulin, että Pikku G kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli Cheek” – onko sinullakin ollut mitä oudoimpia uskomuksia?

Vinkkejä ja suositteluita häihin - no okei, pari kuvaakin!

Muutama kuvahelmi syksyiseltä Italian matkalta. Kurkista kuvat ja lähde hetkeksi pakoon kaamosta!

Apua olen niin innoissani! Kekkasin miten unelmat toteutuvat ihan oikeasti!

Bikinit päällä jo ennen ”bikinikuntoa”, auta armias!

Muodonmuutos osa 1: HALUAN OSTAA OIKEAT HOUSUT JA SE ON IHAN OK!

OMG 4x täydellinen pikkulaukku ja alekoodi teille!

Häämme Toscanassa - ihanat kuvat taianomaisesta viikonlopusta. Take me back!!

Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.

Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!

Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!

Puhutaan hetki kuolemasta – tämä on minun tarinani menetyksestä

Kommentoi