Australialainen komistus haluaa pelastaa maailman kaikki koirat

22.04.2017 09:45 - Katariina Auvinen

Hän tituleeraa itseään hulluksi koiraleidiksi, joka viettää kaiken vapaa-aikansa nelijalkaisten kanssa.

Australialaisella miehellä Ryan Andersonilla on hieman isompi missio. Hän haluaa pelastaa maailman kaikki kodittomat ja huonosti kohdellut koirat. Samalla hän sanoo, että rakastaa koiria kaikista eniten koko maailmassa. Isoissa väitteissä on hieman perää, koska mies auttaa koiria niin työkseen kuin vapaa-ajallakin.

Dodo-sivuston mukaan hän työskentelee kokoaikaisena eläinsuojelutarkastajana kotimaassaan. Vapaa-aika kuluu nuorella miehellä vapaaehtoistyössä koirien parissa.

- Aloitin vapaaehtoistyön työskentelemällä ensiksi viikonloppuisin auttamalla eläinsuojassa, järjestämällä tapahtumia ja esimerkiksi promoamalla erilaisia tapahtumia, koiria rakastava Anderson kertoo.

Mitä enemmän mies omien sanojensa mukaan tapasi kodittomia koiria ja näki, kuinka paljon he tarvitsevat apua, sitä enemmän hän halusi auttaa.

- Halusin saada valokuvat kaikista maailman roduista, siitä ajatus sitten lähti, mies sanoo. 

Nykyisin hän on tavannut monia eri koiria eri puolilta maailmaa. Samalla hän luennoi ihmisille löytöeläinkoirista ja niiden hyvistä puolista. Hän kerää rahaa löytöeläinkoirien hyväksi ja haluaa herättää luennoillaan ihmisiä olemaan parempia koiranomistajia.

Katso alta, kuinka paljon Anderson rakastaa koiria tai vastaavasti täältä.

Lue myös: Nukkuvaa koiranpentua suloisempaa ilmestystä saa hakea - kuva sulattaa sydämiä

Lähde: Dodo

Kilpailut

Uusimmat