Kuva: Instagram

23-vuotias pornotähti avautuu työstään - "Olemme ihan normaaleja ihmisiä!"

26.09.2017 21:30 - Iiro Myllymäki

Kitty Misfit tienaa elantonsa nettikameraesityksillä ja pornoelokuvilla. Hänen mielestään ihmisillä on vääristynyt kuva pornoteollisuudesta.

Kitty Misfit on 23-vuotias brittinainen, jolla on astetta erikoisempi ammatti. Nainen esiintyy työkseen seksuaalisissa nettikameraesityksissä ja on myös työskennellyt pornoelokuvien parissa. Nainen ei suostu paljastamaan oikeaa nimeään, mutta hän kertoo avoimesti työstään Metro.co.uk-sivuston haastattelussa.

Mallina ja burleskiesiintyjänä työskennellyt nainen sai kimmokkeen lähteä kokeilemaan nettikameraesiintymistä ystävän ehdotuksesta. Kitty kertoo, että usein hänen esityksensä sisältävät pukeutumista jonkin teeman mukaan, strippaamista ja itsetyydytystä seksilelujen avulla. Hän esiintyy sekä suurelle katsojajoukolle kerrallaan että yksityisissä esityksissä.

- Teen paljon strippaamista kameralle, ja ihmiset nauttivat tanssimisestani. Joskus teen asioita pornotyyliin. Kyse on aivan siitä, mitä asiakas haluaa. Joskus vain chattailen ja pidän seuraa, Kitty kertoo.

Kitty ei suostu paljastamaan, paljonko hän esityksillään tienaa. Hän kuitenkin sanoo, että kykenee elättämään itsensä nettikameraesityksillä.

"Hieroin smoothieta iholleni"

Kitty ottaa esityksissään huomioon katsojiensa fetissit, ja hän onkin saanut monia erikoisia pyyntöjä esiintyessään. Erikoisin pyyntö tuli ihmiseltä, joka kiihottui ruoan kanssa leikkimisestä ja sillä sotkemisesta.

- Minulta kysyttiin, onko minulla vaniljavaahtoa, jota ihmiset yleisesti hierovat itseensä saadakseen asiakkaan laukeamaan. Minulla ei ollut. Sen sijaan pyysin asiakasta odottamaan viisi minuuttia ja tein banaanismoothien, menin kylpyammeeseen ja hieroin smoothieta iholleni. Hän nautti siitä paljon ja antoi vielä tippiä, Kitty muistelee.

Kittylle nettikameraesiintyminen on tuonut rutkasti lisää itsevarmuutta. Monet asiakkaat kertovat hänelle, että hän on kaunis ja puhuvat muutenkin hänelle kauniin sanakääntein.

Vääristynyt kuva pornosta

Hänen ensikokemuksensa varsinaisesta pornoteollisuudesta ovat niin ikään olleet erittäin positiivisia ja itsetuntoa kohottavia. Hän on esiintynyt pornoelokuvassa, jossa hän harrasti seksiä miespuolisen pornotähden kanssa. Hän aikoo jatkaa pornoleffoissa esiintymistä omien nettikameraesitysten rinnalla.

- Jos en jossain vaiheessa halua enää olla pornoesiintyjä, haluaisin työskennellä alalla kuvauspuolella. Minulla on voimakkaat tuntemukset pornosta, sillä se on minulle hyvin voimaannuttavaa.

Kitty on innoissaan pornon tarjoamista uusista kokemuksista.

- Haluan tutkia enemmän omaa seksuaalisuuttani, joten jos pääsen kuvaamaan jotain, joka on minulle uutta, esimerkiksi jokin uusi fetissi, aina vain hauskempaa!

Naisen mielestä monilla on vääristynyt kuva pornoalasta. Kyse on hänen mukaansa hyvin säännellystä alasta, jossa noudatetaan tiukkoja sopimuksia ja tehdään esimerkiksi säännöllisiä sukupuolitautitestejä. Nainen ei allekirjoita käsitystä pornosta paheellisena ja hyväksikäyttöä täynnä olevana bisneksenä.

- Pornoalalla työskentelevät ihmiset ovat ihan normaaleja! Pahempia asioita minulle ovat sanoneet he, jotka eivät ole tällä alalla. Kuten kaikessa, tällä alalla on hyviä ja huonoja ihmisiä. Kun pornoalalla on joku huono ihminen, se päätyy valokeilaan ja siitä puhutaan paljon enemmän. Hyviä tyyppejä ei ylistetä tarpeeksi, Kitty sanoo.

Hän ei koe, että naisia kohdeltaisiin pornoteollisuudessa pelkkinä seksiobjekteina. Monet naispuoliset pornoesiintyjät ovat kertoneet hänelle, että miespuoliset pornotähdet ja tuottajat ovat kohdelleet heitä todella hyvin. Kitty kehottaakin pornoalasta kiinnostuneita rohkaistumaan ja kokeilemaan alaa.

- Jos haluat tehdä pornoa, tee sitä. Älä anna kenenkään pysäyttää sinua. Jos sinusta tuntuu, että porno voisi voimaannuttaa sinua ja olisit tarpeeksi itsevarma tehdäksesi sitä ammattilaisten kanssa, niin tee se.

Lue myös: Miten pornon katselu parantaa seksielämää? 7 tapaa

Lue myös: "Jokainen pitää huolen omasta erektiostaan" - pornotähti paljastaa 11 yllättävää faktaa pornoalasta

Lähde: Metro.co.uk

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat