Kuva: Shutterstock

Monet nauttivat biotiinia terveempien hiusten ja kynsien toivossa - voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia

31.03.2018 18:15 - Senja Rapila

Biotiini on vesiliukoinen B7-vitamiini, joka osallistuu solujen kasvuun, rasvahappojen tuotantoon sekä rasvojen ja aminohappojen aineenvaihduntaan.

Monet käyttävät biotiinia hiusten, kynsien ja ihon kunnon ylläpitämiseksi. Sen kerrotaan jopa vahvistavan kynsiä ja hiuksia, jonka vuoksi ravintolisän käyttö onkin yleistynyt viime vuosina maailmalla. Asiantuntijat kuitenkin kertovat Women's Health -julkaisussa, että biotiinin runsaalla nauttimisella on huonoja puolia.

Biotiinin yliannostustapaukset ovat hyvin harvinaisia, koska ylimääräinen aine erittyy ulosteen mukana. Silti asiantuntijat varoittavat ravintolisän sivuvaikutuksesta, joka voi olla joissain tapauksissa hengenvaarallinen. 

Kerrotaan, että jopa pienissä määrin biotiinin nauttiminen voi vaikuttaa ja muuttaa labratuloksia sairaalassa. Tämä on varsinkin silloin huolestuttavaa, jos potilaalla epäillään esimerkiksi ongelmia kilpirauhasessa, hormonitasoissa, vitamiini D-tasoissa tai troponiinipitoisuudessa (käytetään diagnosoimaan sydänkohtauksia).

Biotiinin käyttäminen voi joissain tapauksissa johtaa vääriin tuloksiin ja sen vuoksi väärään diagnoosiin, joka voi olla jopa vaarallista, asiantuntijat varoittavat Women's Health -julkaisussa. Dermatologi Michelle Galant on kertonut, että biotiinin aiheuttamat väärät tulokset tropoliinin mittauksessa ovat johtaneet toistaiseksi yhteen kuolemaan Yhdysvalloissa.

Jos siis käytät biotiinia, suosittelevat asiantuntijat kertomaan siitä lääkäreille, mikäli käyt labratesteissä. Lääkäri voi joissain tapauksissa pyytää sinua tulemaan uudelleen testeihin niin, ettet ole käyttänyt ravintolisää muutamaan päivään.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Kärsitkö yleisimmistä iho-ongelmista? Lue, miten niitä kannattaa hoitaa

Lue myös: Uudenlainen unihäiriö yleistyy - ethän sinä kärsi orthosomniasta?

Kilpailut

Uusimmat