Kuva: Shutterstock / AOP

Yksi maailman harvinaisimmista pelikonsoleista on myynnissä - erikoinen laite jäi julkaisematta

09.10.2019 12:15 - Iiro Myllymäki

Nintendo PlayStation jäi julkaisematta, ja päätökseen liittyi paljon draamaa.

Tiesitkö, että 1990-luvun alussa Nintendo ja Sony tekivät yhteistyötä ja olivat julkaisemassa yhdessä kehitellyn pelikonsolin? Nintendo oli tuolloin jo vakiintunut toimija pelikonsolien maailmassa, mutta Sonylle tämä yhteistyö oli puolestaan ensikosketus pelikonsolien valmistukseen. Yhteistyön tuloksena syntyi Nintendo PlayStation -niminen konsoli, jota ei koskaan kuitenkaan virallisesti julkaistu. Nyt yksi näistä harvinaisista konsoleista on myynnissä. Sittemmin Sony saavutti suosiota omilla PlayStation-konsoleillaan.

Terry Diebold on saanut käsiinsä Nintendo PlayStation -prototyypin, jota valmistettiin The Gamer -sivuston mukaan vain 200 kappaletta. Nyt mies on myymässä konsolia, ja brittiläinen Metro-lehti arvioi, että konsoli olisi satojen tuhansien eurojen arvoinen ja sen myyntihinta saattaa kohota ennätyslukemiin. Lähtömyyntihintaa ei ole määritelty, jaa Diebold on aikeissa myydä konsolin eniten tarjoavalle.

Jos Dieboldin twiitti ei näy alla, klikkaa tästä.

Tilannetta on taustoittanut Pink Gorilla -pelikaupan perustaja Kelsey Lewin. Nainen kertoo Twitterissä, että Diebold on aiemmin saanut konsolista ostotarjouksia, joissa summat ovat olleet kuusinumeroisia.

Nintendo PlayStation -konsolin ja sen hyllyttämisen taustalla on tarina, joka on täynnä draamaa ja petettyjä lupauksia. Toukokuussa 1991 Sony julkisti yhteistyön, jossa tarkoituksena oli päivittää suosittu Nintendon Super NES -konsoli CD-yhteensopivuudella. Nintendo oli kuitenkin alkanut huolestua siitä, että yhteistyön myötä Sony saisi liikaa jalansijaa pelimaailmassa ja päättikin lopettaa yhteistyön Sonyn kanssa ja alkaa työskennellä yhteistyössä Philipsin kanssa. Tämä ilmoitus tapahtui vain päivää Nintendon ja Sonyn yhteistyön julkistuksen jälkeen. Lopulta Nintendon huoli osoittautui oikeutetuksi, sillä Sonysta tuli PlayStation-konsoleillaan Nintendon pääasiallinen haastaja.

Lue myös: Laiskasti uudistunut looter-shooter – Arvostelussa: Borderlands 3 (PC)

Lue myös: Pikkutyttö yritti pelata vanhaa Game Boy -konsolia - lopputulokselle ei voi olla nauramatta

Lähteet: Metro, The Gamer, Venture Beat

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat