72 vuotta seurustellut naispari meni naimisiin: "Tämän olisi pitänyt saada tapahtua kauan sitten"
Koskaan ei ole myöhäistä sanoa "tahdon". Sen todistavat 72 vuotta yhdessä olleet Vivian Boyack ja Alice "Nonie" Dubes. Pariskunta sai toisensa viikonloppuna kotikirkossaan. Paikalla oli ihmisiä perheenjäsenistä sukulaisiin.
90-, ja 91-vuotiaat naiset ovat kasvaneet samalla seudulla. Opettajana ja taloushallinnon puolella elämäntyönsä tehnyt pariskunta sanoo, että pitkän parisuhteen vaaliminen vaatii paljon työtä - ja ennen kaikkea rakkautta.
Heidät vihkinyt pappi puhui seremoniassa liikuttavasti.
- Olemme täällä juhlimassa jotain sellaista, minkä olisi pitänyt saada tapahtua jo kauan aikaa sitten, hän sanoi.
Katso kuvat romanttisesta hääpäivästä tästä.
Lähde: QC Times
Kilpailut
Uusimmat
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Irlannin edustajaa sensuroitiin Euroviisujen semifinaalissa - yritti ujuttaa esitykseen viestin
Massiivinen yleisötapahtuma sotkee liikenteen Helsingissä - katso poikkeukset
Näytä lisää