Lapset oppivat pöytätavat toimimalla aikuisten tapaan

26.01.2014 16:15 -

Lapset voivat oppia kauniit pöytätavat, kun saavat itse osallistua ruokailun järjestämiseen ja ruuan tarjoilemiseen. 

Lapsille pöytätapojen opettamien vaatii varmasti pitkäjänteisyyttä. Sotkeminen ja ruuan ja juomien läikyttäminen pöydälle ja lattialle ovat tuttuja asioita lapsiperheissä. On kuitenkin keinoja, joilla perheen pienempiä voi kasvattaa paremmille pöytätavoille jo varhaisesta lapsuudesta alkaen.

1. Pöydän kattaminen

Lapset voi ottaa mukaan pöydän kattamiseen ennen varsinaista ruokailua. Pöydän kattaminen on merkki siitä, että ruoka-aika, joka lähenee, on tärkeä hetki päivässä. Siihen kannattaa keskittyä. Samalla lapsi oppii, että kauniisti astellut ruokailuvälineet, lautaset ja lasit ovat tärkeä osa ruokailukokemusta. Perheen pienempiä tarvitsee varmastikin opastaa kattamisessa, mutta jo pienikin "auttaminen" on hyvää oppia pikkuväelle.

2. Haarukat, veitset ja lusikat

Lasten kannattaa alkaa käyttää mahdollisimman varhaisesta vaiheesta kunnon ruokailuvälineitä. Ei ole tarpeen antaa lasten käyttää muovisia tai muuten rumia ruokavälineitä vain sen takia, että he ovat lapsia. Sen jälkeen kun ei ole enää vaarana, että lapset teloisivat hampaattomia ikeniään teräksisillä ruokailuvälineillä, ei ole varmastikaan syytä käyttää muita kuin "oikeita" ruokailuvälineitä.

3. Juomalasit

Kun lapsi ei enää heittele ympäriinsä kaikkea mahdollista, kannattaa muoviset mukit vaihtaa oikeisiin juomalaseihin. Lasi pysyy jämäkämmin pöydällä kuin heppoinen muovimuki eikä se myöskään maistu kummalliselta. Montessori-pedagogiikan mukaan oikein lasien ja muiden ruokavälineiden käyttäminen viestii lapselle siitä, että häneen luotetaan. Herkästi särkyvien astioiden käyttäminen opettaa lapselle tarkkuuttaa ja tietynlaista hellyyttä.

4. Vesikannu

Vedenjuominen on tärkeää myös lapsille. Leikkiminen ja jatkuva uudenoppiminen janottavat ja lapsia onkin hyvä rohkaista juomaan vettä janoon tarpeen mukaan. Tätä varten on järkevää laittaa lastensaataville vesikannu. Ihan pienetkin lapset voivat yrittää kaataa itselleen vettä kannusta, aikuisen avustamana tietysti. Kun kaataminen on hallinnassa, lapsi suoriutuu siitä itsenäisesti. Välttämätöntä ei kuitenkaan ole jättää isoa kannua lasten käsien ulottuville: vesikannu voi olla pienempi, jolloin mahdollisten vesivahinkojen kuivaaminen käy sutjakkaammin.

5. Ruuan annosteleminen

Tutkimusten mukaan on hyvä, että lapselle annetaan mahdollisuus annostella oma ruoka-annoksensa. Se opettaa heitä arvioimaan ruoka-annoksen koon ja lisäksi tunnistamaan oman näläntunteensa ja sen määrän. Ihan pienten lasten kanssa kannattaa käyttää sopivan kokoisia pihtejä ruuanannostelussa ennemminkin kuin tarjoilukauhoja tai - lusikoita.

6. Pöytätabletit

Pöytätablettien käyttäminen on näppärää, ne lisäävät pöydän siisteyttä tai ainakin sen siivoamista. Lisäksi lapsille voi muodostua omia suosikkipöytäalusia, jotka houkuttelevat lapsen istumaan pöydän ääreen. Varmasti jokainen muistaa lapsuudestaan pöytätabletteja, joiden kuvat painuivat ikuisesti mieleen. Joissakin tableteissa on kuvioitu ruokailuvälineiden oikeat paikat. Tämä helpottaa lasten osallistumista pöydän kattamiseen.

Lähde: Guardian

Kilpailut

Uusimmat