Kohteet, joissa kannattaa vierailla tänä vuonna - Suomi mukana listalla

02.02.2015 21:15 - Noora Suomalainen

Nyt on aika alkaa suunnittelemaan kesän ja syksyn matkoja. Yhteen kootusta listasta voi hakea kohdevinkkejä tämän vuoden unelmalomalle.

Joululomasta on jo sen verran aikaa, että kannattaa suunnata katse tuleviin ulkomaanmatkoihin. Tieto siitä, että pääsee matkalle, piristää kummasti harmaita ja koleita päiviä. Tähän aikaan vuodesta on mukava suunnitella uutta lomaa ja alkaa laskemaan päiviä seuraavaan seikkailuun.

Tämän vuoden suositut kohteet listattiin ja ne löytyvät Aasiasta, Euroopasta ja Etelä-Amerikasta. Myös Suomi on mainittu vuoden 2015 kohdelistalla.

Kuuba

Kuuba kannattaa kokea nyt ennen kuin se muuttuu liian paljon.

Myanmar

Myanmar on yksi maailman mystisimmistä ja suljetuimmista maista. Maa on täynnä upeita luonnonihmeitä, sää on lämmin ympäri vuoden ja kohteet eivät ole vielä turistien kansoittamia.

Wien

Wienin bulevardi, Ring-strasse, täyttää tänä vuonna 150 vuotta ja kaupungissa on erilaisia tapahtumia koko vuoden ajan. Sieltä löytyy varmasti kaikille jotain.

Kiina

Matkanjärjestäjien mukaan Kiina on turistikohteena nousussa tällä hetkellä. Kiinan muuri, Terrakotta-armeija, mainiot shoppailumahdollisuudet ja monet muut kohteet vetävät matkailijoita puoleensa.

Peru

Machu Picchu, inkareitit, tulivuoret, paikalliset ihmiset. Perusta löytyy kaikkea kaikille.

Ecuador

Jos lähtee Etelä-Amerikkaan, ei missään nimessä kannata jättää Ecuadoria väliin. Siellä pääsee kokemaan niin kuumissa lähteissä kylpemisen kuin eksoottisen marsun syömisenkin.

Baltian maat/Skandinavia

Baltian ja Skandinavian maat ja niiden naapurimaat voi kiertää hiukan eri tavalla, nimittäin seilaamalla merellä ja pysähtymällä vaikkapa suurimmissa rannikkokaupungeissa. Reittinä voi esimerkiksi olla Tukholma, Helsinki, Pietari, Muuga, Warnemunde, Kööpenhamina ja Amsterdam.

Douron laakso

Douro-joki virtaa Pohjois-Espanjasta Portugalin lävitse ja se on suosittu risteilykohde. Portugalin puolella Douron laaksossa on upeat maisemat ja sieltä löytyy myös viinitiloja.

Singapore

Monelle matkaajalle Singapore on vain välipysäkki, mutta siellä kannattaa pysähtyä tutkimaan mitä kaikkea on tarjolla. Tänä vuonna Singapore juhlii 50:ttä itsenäisyysvuottaan, joten kaupunki on täynnä erilaisia tapahtumia.

Lue myös: Budjettimatkaajan unelmakohteet vuodelle 2015 - vinkit jokaiselle kuukaudelle

Lähde: News.com.au

Kilpailut

Uusimmat