Kuva: Anton Sucksdorff / Yle

Kolumni: Daruden valinta viisuedustajaksi on valtava riski - Yleltä täyskäännös viime vuodesta

29.01.2019 15:17 - Iiro Myllymäki - Luettu 1 887 kertaa

Daruden edustama musiikkityyli harvoin menestyy Euroviisuissa, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Iiro Myllymäki.

Kansa on nyt päästetty jännityksestä, pommi on tiputettu, spekulaatiot on lopetettu - ja uudet spekulaatiot aloitettu. Suomen vuoden 2019 euroviisuedustaja on selvillä. Toukokuussa Tel Avivissa Suomea edustaa dance-tuottaja ja DJ Darude (oikealta nimeltään Ville Virtanen) yhdessä lauluosuudet tarjoavan Sebastian Rejmanin kanssa. Asia paljastettiin tiistaina päivällä Uuden musiikin kilpailun lehdistötilaisuudessa.

Yleisradio pelasi suurta uhkapeliä tämänvuotisen julkistuksen kanssa. Itse asiassa homma meni pitkälti klubimusiikin noudattamalla rakenteellisella kaavalla: ensin kasvatetaan jännitettä (niin kutsuttu ”build-up”) niin pitkään, että homma käy keskivertokuluttajalle tylsäksi, ja tämä jännite laukeaa kappaleen huippukohdassa (niin kutsuttu ”droppi”), jonka aikana tanssilattia repeää liitoksistaan. Nyt viisufanit ympäri Suomen repeilevät joko liitoksistaan tai sitten nauruun, tai molempia. Ennakkospekulaatioissa puhuttiin Robinista, Antti Tuiskusta ja The Rasmuksesta, joten Daruden julkistus tuntuu olevan monelle paha pettymys. Eikä ihmekään, eihän Darude juuri ole suomalaiselle suurelle yleisölle näkynyt tai kuulunut sitten superhitti Sandstormin jälkeen. Osa (sanoisinko jopa yllättävän suuri osa) on kuitenkin ilmaissut tyytyväisyytensä Daruden valintaan. UMK:n build-upia seurasi droppi, joka jakoi tanssilattian kahtia.

(kuva: Anton Sucksdorff / Yle)

Darude on toki ollut aktiivinen keikkailija ja musiikin julkaisija Sandstormin jälkeenkin. Hän on myös aiemmin tehnyt yhteistyötä laulaja-näyttelijä Sebastian Rejmanin kanssa. Vuonna 2016 kaksikolta julkaistiin Moments-niminen kappale, josta tehtiin myös erillinen ”pop edit” -versio. Uuden musiikin kilpailun pressitilaisuudessa Darude sanoi, että hänelle on mielenkiintoinen haaste sovittaa klubimusiikkia kolmen minuutin kaupalliseen pop-formaattiin. Moments-kappale tarjoaakin mielenkiintoisen kurkistusikkunan siihen, millaista musiikillista suuntaa ehkä UMK-kilpailun kolmelta kappaleelta on odotettavissa. Kappaleet julkistetaan kolmena peräkkäisenä perjantaina 8.2., 15.2. ja 22.2.

Positiivista Moments-kappaleessa on, että Rejmanin ääni sopii erinomaisesti yhteen tanssipopin kanssa. Monet saattavat muistaa Rejmanin The Giant Leap -rock-yhtyeen solistina, ainakin jos heitä muistuttaa tästä yhtyeen vuoden 2007 radiohitistä:

Moments-kappaleen pop-versio on kuitenkin kappaleena valitettavan heikko ja puhditon. Alkuperäisen version kiitettävä potku on laimennettu mitäänsanomattomaksi nykimiseksi. Täytyy toivoa, että UMK-biiseissä Darude tajuaa säilyttää enemmän Sandstormistakin tuttua jytää eikä uhraa sitä siinä luulossa, että näin sitä poppia tehdään. Momentsin pop-versiossa Daruden tuottama tausta kuulostaa yhtä mielenkiintoiselta kuin minkä tahansa makuuhuonetuottajan, joka on EDM-buumin (electronic dance music) myötä inspiroitunut tuottamaan omaa musiikkia. Vuonna 2000, Sandstormin aikaan, elektronisen musiikin tuottaminen oli huomattavasti harvempien etuoikeus, kun taas nykyään edullisten musaohjelmistojen ja tehokkaiden läppäreiden aikakaudella musiikintekoon ei tarvita ammattimaisia studioita tai miksaajia. Musiikinteon demokratisoitumisessa on paljon hyvää, mutta huono puoli on se, että joukosta erottautuminen käy yhä vaikeammaksi. Moments-kappaleesta puuttuu sielu, eikä sitä juuri kuulu Daruden viime vuonna julkaisemillakaan kappaleilla. Ja kyllä, elektronisessa musiikissa voi olla aivan yhtä paljon sielua kuin rock-musiikissa, jos tämä nyt on vielä vuonna 2019 jollekin epäselvää. Vai voiko joku kiistää esimerkiksi Aviciin Wake Me Up -kappaleen emotionaalisen latauksen?

Elektroniset Euroviisut

Palataan kuitenkin elektronisen musiikin maailmasta Euroviisujen kontekstiin, johon Daruden UMK-kappaleet sijoittuvat. Ja ne ovat todellakin kaksi aivan eri maailmaa. Vaikka Darude UMK:n pressitilaisuudessa puhuikin klubien tanssilattioiden ja Euroviisujen jakavan yhteiset arvot, niillä on lopulta hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. Menneinä vuosina elektroninen tanssimusiikki on toiminut Euroviisuissa vain, kun se on alistettu selvästi popin talutusnuoraan. Sen sijaan varsinainen tuottajavetoinen DJ-kulttuuri ei ole Euroviisuissa siivittänyt huippumenestyksen tielle. Viime vuonna Puola lähetti viisuihin varsin mallikelpoisen EDM-rallin, mutta ei päässyt finaaliin. Kyseisen kappaleen solistista tulee itse asiassa hyvin paljon mieleen Sebastian Rejman, ja on helppo kuvitella Daruden ja Rejmanin show’n noudattelevan samanlaisia suuntaviivoja.

Vuonna 2017 Norjalla kävi paremmin oman elektronisen biisinsä kanssa. Norja sijoittui tuolloin kymmenennelle sijalle finaalissa. Helsingin Euroviisuissa vuonna 2007 esiintynyt DJ Bobo puolestaan tuskin on vieläkään toipunut omasta pettymyksestään, kun ysäridance ei viisuyleisöön uponnutkaan.

Sandstormin menestys ja kiistattoman legendaarinen asema tuskin antaa Suomelle vetoapua Euroviisuissa. Se saattaa tuoda jonkin verran meemimenestystä sosiaalisen median puolella, kun nostalgiannälkäiset Twitter-käyttäjät hehkuttavat Darudea ironinen pilke silmäkulmassaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ei se Antti Tuiskun tai Robininkaan edustus olisi automaattisesti taannut vielä mitään. Euroviisuissa kansallisella tunnettuudella ei ole mitään muuta arvoa kuin sen tuoma keikkakokemus ja itsevarmuus. Tuisku ja Robin kuitenkin pelaavat paljon dance-musiikkia euroviisumaisemmalla kentällä. Jos Suomi keväällä Tel Avivissa menestyy, Ylen riskinotto on onnistunut ja Euroviisuissa harvoin menestyvä genre on onnistunut kutittelemaan jotain aivojen mielihyväkeskusta tarpeeksi monella eurooppalaisella tv-katsojalla. Tanssimusiikki on kuitenkin lähtökohtaisesti juuri sitä: tanssimusiikkia. Se toimii parhaiten yhdistettynä liikkeeseen ja yhdessä jaettuun hikiseen klubikokemukseen. Tv:n ääressä istuvat äänestäjät jäävät kauas tästä kokemuksesta.

Viime vuonna Yle valitsi vastaavalla kutsuartistimenetelmällä viisuedustajaksi Saara Aallon. Hän puolestaan edusti kaikkea sitä, mitä Euroviisuilla perinteisesti on tarkoitettu: iloisuutta, camp-henkeä, tanssipoppia, show-meininkiä. Mikä olikaan lopputulos? Niinpä. Tässäpä piileekin Euroviisujen hienous - koskaan ei voi tietää. Millimetripaperilla suunniteltu euroviisuesitys voi flopata ja luova hulluus voittaa, kuten Nettan Toy viime vuonna osoitti. Voi myös miettiä, oliko Yleisradion päätös luottaa nyt tanssimusiikkiin tietoinen riskinottopäätös. On spekuloitu, että Yle olisi joutunut muuttamaan lennosta suunnitelmiaan edustajan suhteen, valitsemaan nopeasti toisen artistin ja tämän takia edustajan paljastus olisi venynyt näin pitkälle. Spekulaatiot jatkukoot ja viisukevät alkakoon!

Lue myös: Yle: Darude edustaa Suomea Euroviisuissa!

Uusimmat