Kuva: All Over Press

Black Eyed Peas julkaisi uutta musiikkia - kertovat nyt, miksi Fergie ei ole enää mukana

23.06.2020 14:15 - Senja Rapila

Yhtyeen jäsenten yli kymmenen vuoden taipale päättyi, kun Fergie luopui paikastaan yhtyeen jäsenenä.

2000-luvun taitteessa megasuosiossa ollut Black Eyed Peas on julkaissut uutta musiikkia. Mukana ei kuitenkaan nähdä Fergietä, sillä hän lähti yhtyeestä vuonna 2017 yli kymmenen vuoden yhteisen työtaipaleen jälkeen.

Yhtyeen muut jäsenet Will.i.amApl.de.ap ja Taboo ovat kertoneet nyt Billboard-lehden haastattelussa syyn sille, miksi muusikoiden tiet erosivat. Miehet kertovat, että Fergie lähti yhtyeestä ollakseen hyvä äiti.

- Rakastamme häntä, hän halusi keskittyä äitiyteen. Se on rankka työ, ja sitä hän oikeasti haluaa tehdä. Olemme hänen tukenaan.

Fergien lähdön jälkeen yhtye esitteli uuden laulajansa maailmalle, J. Rey Soulin

- Minusta tuntuu kuin olisin synnyttänyt uuden artistin. Haluan antaa hänelle ultimaattista kunnioitusta ja ylistystä. Fergie tekee nyt äitijuttuaan, mutta meillä on tässä upea artisti kehittymässä, Taboo lisää.

Voit kuunnella yhtyeen uutta musiikkia alapuolelta.

Lue myös: Robinin uusi musavideo leviää maailmalla - syynä videolla esiintyvä miljoonien ihailema tähti

Lue myös: Tunnetko suomalaisten hittien sanat? Tee testi ja selvitä, oletko todellinen biisitietäjä!

Lue myös: Nicki Minajin roisiakin roisimmalla musiikkivideolla hyvät tarkoitusperät - katso!

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat