Kuva: AOP

Edesmenneen Pantera-rumpali Vinnie Paulin omaisuutta huutokaupataan - mukana yli 700 esinettä

26.05.2022 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Legendaarinen rumpali Vinnie Paul menehtyi vuonna 2018.

Kesäkuussa 2018 menehtyneen Pantera-rumpali Vinnie Paulin omaisuutta huutokaupataan, uutisoi Loudwire-sivusto.

Paulin kuolinpesästä myydään yli 700 erilaista esinettä, kuten muun muassa kitaroita, levyjä,  taidetta, palkintoja, kiertuetavaroita, rumpuosia, huonekaluja, koruja ja valokuvia.

- Vinnien kokoelma kertoo todellisesta intohimosta musiikkia ja urheilua kohtaan. On hienoa, että kuolinpesä antoi meille tämän tehtävän, Backstage Auctions -huutokaupan omistaja Jacques Van Gool kertoo tiedotteessa.

Paulin omistuksessa oli myös hänen veljensä Dimebag Darrellin kitaroita ja sekä monien muiden muusikoiden ja yhtyeiden käyttämiä soittimia, kuten Judas Priestin, Paul Stanleyn, Dave Mustainen sekä Velvet Revolverin. 

Backstage Auctionsin pitämä huutokauppa alkaa 26. toukokuuta.  

TMZ-julkaisu uutisoi vuonna 2018 Vinnie Paulin kuolleen sydänperäisiin ongelmiin. Hänen sydämensä oli myös laajentunut. Häneltä löydettiin myös sepelvaltimotauti, joka oli ahtauttanut miehen valtimoita. 

Lue myös: Skid Row -rumpali yritti päästä Ozzy Osbournen bändiin - koesoitto meni täysin pieleen

Lue myös: Suomalaiskitaristi sai kirjeen Vinnie Paulilta - "Kehystin sen seinälleni"

Lue myös: Kollega: Edesmennyt Pantera-rumpali Vinnie Paul pelkäsi kuolemaa

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat