Nu-metal-jätti lupaa: Koukuttavin albumi koskaan

27.10.2009 12:45 - Eeva Rajala

Uudesta Limp Bizkit -albumista tulee koukuttavin albumi koskaan. Näin kertoo nu-metal -yhtyeen keulahahmo Fred Durst Kerrang-lehdelle.

Durst tekee parhaillaan lauluraitoja omassa kotistudiossaan. Tällä hetkellä valmiina on neljän biisin laulut ja miehen mukaan homma toimii vahvasti. Albumin nimeä ei ole vielä päätetty, mutta Durstin mukaan yksi varteenotettava vaihtoehto on ilmennyt.

Julkaisupäivästä Durst ei vielä puhunut, mutta se tapahtuu ensi vuoden puolella. Albumi on bändin ensimmäinen sen jälkeen, kun bändi kokosi rivinsä uudelleen helmikuussa. Yhtye julkaisi The Unquestionable Truth (Part 1) -albumin vuonna 2005.

Kitaristi Wes Borland on aiemmin sanonut, että kappaleiden kirjoittaminen tuntui jossain vaiheessa siltä, että saalistaa Tyrannosaurus Rexiä.

Kilpailut

Uusimmat