Kuva: All Over Press

Black Eyed Peas peruu festivaalikeikkansa Suomessa - tilalle jättisuosittu DJ

06.06.2023 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hollantilainen Armin van Buuren nousee Helsingin Suvilahden festivaalialueen päälavalle lauantaina 17. kesäkuuta.

Maailman suosituimpiin elektronisen tanssimusiikin DJ-tuottajiin lukeutuva Armin van Buuren saapuu tähdittämään Radio Nova Festivaalia kesäkuussa.

Hollantilainen maailmantähti nousee Helsingin Suvilahden festivaalialueen päälavalle lauantaina 17. kesäkuuta.

Tapahtumaan aiemmin kiinnitetty Black Eyed Peas on joutunut kiertueensa uudelleenjärjestelyjen vuoksi peruuttamaan saapumisensa Suomeen. Kokoonpanon oli määrä esiintyä kesäkuussa Euroopassa myös toisella festivaalilla, mutta tämän esiintymisen kariutuminen johti siihen, että Black Eyed Peas ei saavu lainkaan Eurooppaan.

Kansainvälinen DJ Mag -julkaisu on palkinnut van Buurenin viisi kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi, ja lisäksi hän on saanut parhaan tanssimusiikin levytyksen Grammy-palkinnon. Hänellä on myös eniten (21 kappaletta) sijoituksia Billboardin tanssimusiikin listalla.

Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Radio Nova Festivaalilla esiintyvät muun muassa ulkomaiset tähdet Adam Lambert, Anastacia, Kelis ja euroviisuvoittaja Kalush Orchestra. Kotimaisista artisteista esiintymässä nähdään muun muassa Samu Haber, Abreu, The Rasmus ja Apulanta. Liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Tiketissä. Lipunmyyntiin pääsee tästä linkistä.

Lisätiedot: www.radionovafestivaali.fi

(kuva: Bauer Media)

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Pussauskoppi ja speed datingia - Radio Nova Festivaalin alueohjelma on julkistettu

Lue myös: Ensin Gasellien keikalla oli 7 ihmistä, nyt vessassakaan ei saa istua rauhassa: "Mikään ei tullut yhdessä yössä"

Kilpailut

Uusimmat