Uusi artisti otetaan levy-yhtiöön – Näin paljon satsataan rahaa vuosittain

11.03.2010 16:42 -

Musiikkiyhtiöiden jättisatsaukset tuotekehitykseen jopa 5 miljardia dollaria vuodessa. Tämä selviää Lontoossa maanantaina julkaistusta selvityksestä.

Selvityksen mukaan levy-yhtiöt käyttävät maailmanlaajuisesti yhteensä jopa 5 miljardia dollaria tuotekehitykseen, eli uusien artistien etsimiseen ja lanseeraamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ääniteteollisuus investoi uuteen tuotantoon jopa 30 % myyntituotoistaan. Käytännössä siis enemmän kuin mikään muu teollisuudenala.

- Uuden artistin tuominen markkinoille on vuosia kestävä prosessi, joka vaatii vahvan uskon lisäksi merkittävää taloudellista sitoutumista artistiin ja tämän tuotantoon. Uuden artistin lanseeraukseen liittyy aina iso riski, toteaa Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Niko Nordström.

Selvityksestä käy lisäksi ilmi, että äänitetuotantoon tehtävät investoinnit ruokkivat myös muita sektoreita, kuten esim. livemarkkinaa, radioalaa, kustannussektoria ja audiolaitteiden kauppaa. Näiden alojen yhteenlaskettu liikevaihto on globaalisti n. 160 miljardia dollaria vuodessa ja niiden kautta työllistyy yli 2 miljoonaa ihmistä.

Kilpailut

Uusimmat