Neumann julkaisee soololevyn – mukana myös oma poika
Neumann ehti hiljattain julkaista kaksi uutta singleä Dingo-nimen alla, mutta tuleva albumi on kuitenkin päätetty julkaista Neumannin soololevynä. Viime kuussa Voice paljasti, että kappaleissa ei soita yksikään Dingon jäsenistä.
Oma Waterloo -levyllä kuullaan aiempien Adios Rosario- ja Facebookissa-kappaleiden lisäksi laulu, jonka Neumann on tehnyt yhteistyössä poikansa Noel Neumannin kanssa.
Levylle tulee myös yksi kappale, joka on sävelletty jo ennen Dingon perustamista.
Edellisen kerran Neumannilta ilmestyi sooloalbumi vuonna 1996.
Kilpailut
Uusimmat
Millaista on vuoden 2024 kenkämuoti? Katso viisi suosikkimallia
Omakotitalojen hinnat laskeneet tänä vuonna - rajuin lasku painottuu tietyille alueille
Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?
Sami Uotila uskoo, ettei hänelle välttämättä tarjottaisi enää elokuvarooleja: "Hyväksyin sen"
Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on vähenemässä - häirintä ja väkivalta silti yhä korkealla tasolla
Näytä lisää