'Nauroin, join ja runkkasin'
Voicen uutistoimittaja Rea on city-sinkku ja oman aikansa Bridget Jones, jolle sattuu ja tapahtuu.
Oletko sinä kuullut tarinan amerikkalaisesta miehestä, joka oli tuttu kaikille hänen pikkukaupunkinsa asukkaille? Mies eli pitkän ja toimeliaan elämän, lähinnä kaikenlaisia hanttihommia suorittaen ja olutta ja viskiä ryypiskellen. Kaikki kyläläiset pitivät miehestä ja hänen jatkuvaa hyväntuulisuuttaan ihmeteltiin vuodesta toiseen.
Miehellä ei ollut vaimoa, ei koiraa, ei kissaa. Hän ei tuntunut ikinä sellaisesta haaveilevankaan, vaan viihtyi hyvin yksin. Kaupungin vanhukset tiesivät kertoa, että miehellä olisi nuorempana sällinä riittänyt kosijoita jonoksikin asti, olihan hän ollut komea ja supliikki. Jossain vaiheessa kylällä juoruttiin, että mies olisi homo, mutta nämäkin juorut vuosien myötä kuolivat, kun miehen talossa ei ikinä nähty miehistä vilaustakaan. Ei kyllä naisistakaan sen puoleen.
Kun mies kuoli, kosketti se koko kylää syvästi. Kyläläiset pistivät pystyyn kolehdin järjestääkseen miehelle kunnon hautajaiset. Hautauskiveä tilatessaan kyläläiset kuitenkin yllättyivät. Pikkukaupungin ainoassa hautaustoimistossa kun tiedettiin, mitä mies itse oli hautakiveensä tekstiksi toivonut. Kuolleen miehen viimeinen toive mielessään kaupunkilaiset maksoivat hautakiven mukisematta.
Miehen hautajaisissa haudan päälle heitettiin tuoretta multaa ja kukkia ja pappi puhui kauniisti. Linnut lauloivat ja tunnelma oli herkkä - ja silti yksikään vieras ei voinut olla hymyilemättä. Miksikö? Miehen hautakivi paljasti hänen hyväntuulisuutensa ja yksinelonsa salaisuuden, koko karuudessaan ja yksinkertaisuudessaan.
Siinä luki: Nauroin, join ja runkkasin.
Hautakivi tiivistää sen, mitä itsekin haluaisin viimeisenä neuvonani vuosien päästä jättää jälkikasvulleni: Tehkää kaikkea sitä, mikä tekee teidät onnelliseksi.
Lue kaikki aiemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit täältä.
