Haluatko saada ihastuksesi koukkuusi? Rakkaudentunnustuksessa saa olla romatiikkaa

10.09.2013 12:15 - Senni Loikala

Rakkauttaan ei aina ole helppoa paljastaa kullalleen. Life Script -sivustolla neuvotaan, kuinka kerrot tunteesi ikimuistoisella tavalla.  

Romanttisen kirjeen löytäminen tuntuu monista kutkuttavan ihanalta. Life Script -sivustolla neuvotaan, kuinka perinteinen rakkauskirje saadaan aikaiseksi. Millaisen rakkaudentunnustuksen sinä keksisit rakkaallesi?

1) Rakkauskirjeen sisältö kannattaa suunnitella etukäteen, sillä muuten rakkaudentunnustuksesta saattaa tulla sekava. Sinun kannattaa aloittaa listaamalla asioita, joita rakastat kumppanissasi. Muista kirjata myös unelmasi ja toiveesi.

2) Valitse rakkauskirjeeseen sopiva paperi, esimerkiksi käsintehdyt paperit voivat sopia rakkauskirjeeksi. Myös kynällä ja musteen värillä on väliä.

3) Mieti, miten aloitat kirjeesi. Jo alkutervehdyksen olisi hyvä olla henkilökohtainen.

4) Kirjoita seuraavaksi syistä, mitkä saivat sinut kirjoittamaan rakkaallesi. Voit  kirjoittaessasi miettiä, että puhuisit suoraan sydämesi valitulle. Nyt on myös aika kertoa, mistä eniten pidät kumppanissasi. Ilmaise tunteesi niin, että uskot niiden vastaanoton olevan hyvä.

5) Seuraavissa kappaleissa kannattaa kertoa tärkeimmistä yhteisistä hetkistänne. Voit myös kertoa, mitkä asiat yhdistävät teitä. Lisäksi sinun kannattaa tuoda yksityiskohtien avulla esille, mikä tekee kumppanistasi erityisen. Toiset rohkenevat jopa valitsemaan runon tai kirjoittamaan sellaisen kuvastamaan tunteitansa.

6) Valitse sanasi huolella kirjeen lopettamiseen. Pelkkä "Terveisin" ei välttämättä ole paras vaihtoehto tärkeiden lauseiden kruunuksi.

7) Viimeistele rakkaasi lukukokemus suihkauttamalla kirjeeseen parfyymia tai laittamalla kuoreen myös suklaata.

8) Suunnittele, miten rakkaasi tulee löytämään kirjeesi. Esimerkiksi auton tuulilasista löydetty kirje varmasti yllättää kultasi.

Lähde: Life Script

Kilpailut

Uusimmat