Kuva: Fotolia

Arkipäiväiset tavat, jotka hidastavat laihtumista huomaamattasi – ethän sorru?

03.07.2017 20:45 - Emmi Moilanen

Työpaikan kahvihuoneessa herkkutarjoilujen äärellä tulisi muistaa kysyä itseltään, sortuuko herkutteluun vain sosiaalisen paineen ja kohteliaisuuden takia.

Vaikka dieetille ryhtyessä olisikin tarkka suunnitelma siitä, kuinka paljon kaloreita on sallittua syödä päivän aikana ja millä tavalla tulisi treenata, jotta paino putoaisi mahdollisimman tehokkaasti, voi laihduttajasta silti tuntua, että painon putoaminen tapahtuu ennakoitua hitaammin.

Women's Health haastatteli ravitsemusasiantuntijoita ja selvitti, mitkä arkipäiväiset tavat voivat olla hidasteena laihtumiselle.

1. Skippaat aamupalan säännöllisesti

Ei turhaan sanota, että aamupala on päivän tärkein ateria. Vaikka aamiaisen väliin jättäminen voi tuoda aamuusi muutaman ylimääräisen minuutin lisää, se ei ole pidemmän päälle kannattava tapa toimia. Syömättömyys vaikuttaa jo päivän ensimmäisiin työtunteihin merkittävästi.

- Energiataso tippuu hyvin nopeasti, jos aloitat aamun ilman aamupalaa, toteaa ravitsemusasiantuntija Rania Batayneh.

Kiinnittämällä huomiota monipuoliseen ja ravitsevaan aamupalaan, vältyt todennäköisesti myös ylimääräiseltä napostelulta työpäivän mittaan.

2. Napostelet herkkuja kahvihuoneessa

Vaikka dieetillä ollessasi pysyisit tarkkana siitä, että et osta itsellesi herkkuja kotiin, on mahdollista, että napostelua kuitenkin tapahtuu päivän mittaan työpaikan kahvihuoneessa kuin huomaamatta.

Seuraavan kerran kun kollegasi juhlii syntymäpäiväänsä kakkutarjoilun kera, yritä vastustaa kiusausta.

- Kysy itseltäsi oletko oikeasti nälkäinen vai sorrutko herkutteluun vain kohteliaisuudesta, toteaa ravitsemusasiantuntija Robin Plotkin.

3. Syöt lounaasi toistuvasti työpöydän ääressä

Laihduttamisen kannalta on tärkeää, että syömäsi ruuan laadun lisäksi kiinnität huomiota ruokailutilanteeseen. Poistumalla lounaan ajaksi työpisteesi ääreltä todennäköisemmin keskityt pelkästään syömiseen ja siihen, milloin todella tunnet itsesi kylläiseksi. Tämä tapa auttaa välttämään ähkyä sekä pitämään päivittäisen kalorimäärän maltillisena.

4. Stressaat paljon

Stressaava elämäntilanne voi aiheuttaa tunnesyömistä. Plotkinin mukaan tämä aiheutuu siitä, että stressi nostaa kortisolin määrää elimistössä. Kortisoli on niin kutsuttu stressihormoni, joka voi vaikuttaa verensokerin heittelyyn sekä kasvattaa sokeri- ja hiilihydraattipitoisen ruuan himoa.

5. Et ota välipalaa mukaan kotoa

Saatat sortua ajattelemaan, että tuhti lounas pitää sinut kylläisenä koko työpäivän ajan ja jättämällä välipalan väliin karsit kätevästi myös päivittäistä kalorinsaantiasi. Ruuan määrästä tinkimällä on kuitenkin todennäköisempää, että nälkä alkaa kurnia vatsassa kesken päivän. Jos käden ulottuvilla ei ole kotoa tuotua pähkinäpussia tai hedelmää, houkutus työpaikan välipala-automaatin epäterveellisille herkuille voi käydä ylivoimaiseksi.

6. Teet jatkuvasti ylitöitä

Kun saavut väsyneenä myöhään kotiin, on todennäköistä, että et jaksa enää ryhtyä valmistamaan monipuolista ja terveellistä illallista itsellesi. Ylitöiden uuvuttamana on helpompi sortua nopeaan ja helppoon valmisruokaan, jonka ravintoarvot eivät tue laihdutuskuuriasi.

Jos tiedät jo etukäteen työpäiviesi venyvän tulevalla viikolla pitkäksi, tee jo sunnuntai-iltana seuraavan viikon ateriat jääkaappiin odottamaan valmiiksi.

Lue myös: Miksi paino nousee kuukautisten aikaan? Gynekologi vastaa

Lue myös: Eivätkö kilot karise millään? 4 kysymystä, jotka jokaisen laihduttajan tulisi kysyä itseltään

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat