Kuva: Fotolia

6 huolestuttavaa syytä, miksi olet jatkuvasti väsynyt - hakeudu hoitoon ajoissa

08.11.2017 22:45 - Senja Rapila

Jokainen väsyneisyyttä aiheuttava sairaus vaatii hoitoa.

Voit lukea Women's Health -sivuston listaamat, mahdolliset syyt jatkuvaan väsymykseen alapuolelta.

1. Anemia eli alhainen hemoglobiini

Anemiassa veren hemoglobiiniarvo on normaalia alhaisempi.

Jatkuva väsymys on yksi anemian oireista. Sen lisäksi heikkous, univaikeudet, keskittymisen puute, kiihtynyt syke, rintakivaut ja päänsärky ovat vaivoja, jotka piinaavat anemiasta kärsivän arkea. Pelkästään rappusten käveleminen yläspäin tai lyhyiden matkojen kävely voi aiheuttaa hengästymisen.

Voit lukea anemiasta lisää täältä.

2. Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta syntyy, kun kaulalla kilpiruston sivuilla ja alapuolella sijaitseva kilpirauhanen ei pysty tuottamaan tarpeeksi kilpirauhashormonia, eli tyroksiinia. Silloin elimistön aineenvaihdunta hidastuu.

Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa lihasten heikentymisen, jonka voit huomata ensin reisissäsi. Liikunta, kuten rappusten kävely tai pyöräily, muuttuu vaikeammaksi. Selittämätön painon putoaminen, jatkuva lämmön tai kylmän tunne, kohonnut syke, lyhyemmät kuukautiset ja lisääntynyt jano ovat myös oireita.

Kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoidaan useimmin parikymppisillä naisilla, mutta se voi ilmetä myös vanhemmilla naisilla tai miehillä.

Tutustu kilpirauhasen vajaatoimintaan täällä ja tee testi, jos epäilet sairastavasi sitä.

3. Diabetes

Yli miljoonalla ihmisellä diagnosoidaan kakkostyypin diabetes vuosittain. Diabetes on sokeriaineenvaihdunnan sairaus, diabeteksessa verensokeri nousee liian korkeaksi.

Sen lisäksi että hoitamaton diabetes aiheuttaa jatkuvaa väsymystä, myös jatkuva jano ja pissalla käynti, nälkä, painon lasku, hiivatulehdukset, sumentunut näkö ja ärtyisyys ovat yleisiä diabeteksen oireita.

Voit lukea diabeteksesta lisää täältä.

4. Masennus

Kaikki eivät koe masennusta samalla tavalla, mutta hoitamattomana masennus voi kestää viikkoja, kuukausia tai vuosia. Vähentynyt energia, syömisen ja nukkumisen tapojen muutokset sekä vaikeudet muistin ja keskittymisen kanssa ovat yleisiä masennuksen oireita.

Voit lukea masennuksesta lisää täältä.

5. Krooninen väsymysoireyhtymä

Pitkäaikaista väsymystilaa kutsutaan myös nimellä krooninen väsymysoireyhtymä. Terveyskirjasto kuvailee, että krooninen väsymysoireyhtymä on "invalidisoiva pitkäaikaissairaus, jolle on ominaista kuukausia ja usein vuosia kestävä voimakas väsymystila ja väsymysalttius".

Yleisiä oireita on päänsärky, lihassärky, yleinen heikkous, herkät imusolmukkeet ja keskittymisen heikentyminen.

Voit lukea kroonisesta väsymysoireyhtymästä lisää täältä.

6. Uniapnea

Uniapnea tarkoittaa unenaikaisia hengityskatkoja. Uniapnea on salakavala, nimittäin kaikki kuorsaavat eivät sitä sairasta, vaikka yleinen luulo onkin, että uniapnean mahdollisuus on vain silloin, jos on ylipainoinen ja kuorsaa.

Uniapnea aiheuttaa pitkäaikaista väsymystä, joka ei helpota, vaikka nukkuisi kuinka paljon. Lisäksi oireita ovat ärtyneisyys, impotenssi ja muistihäiriöt. Yöhikoilu, lisääntynyt virtsaamistarve ja yölliset rytmihäiriöt ovat myös uniapnean oireita.

Voit lukea uniapneasta lisää täältä.

Jos epäilet kärsiväsi jostain yllä listatusta sairaudesta - tai monet oireet ovat tuttuja sinulle - suosittelemme varaamaan ajan lääkärille ja keskustelemaan asiasta ammattilaisen kanssa. Mitä nopeammin saat hoitoa vaivaasi, sitä nopeammin arkielämä alkaa helpottua.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Suusyöpä kehittyy salakavalasti - pienet merkit voivat antaa viitteitä sairaudesta

Lue myös: Selittämätön päänsärky tai turvotus - 4 merkkiä jotka kertovat, jos syöt liikaa suolaa

Kilpailut

Uusimmat