Kuva: Shutterstock

Voiko ihotyyppi muuttua ja mitkä asiat siihen vaikuttaa? Ihotautilääkärit vastaavat

19.12.2018 13:15 - Emmi Moilanen

Vaihtuvat vuodenajat saattavat vaikuttaa merkittävästi ihon kuntoon. Sään aiheuttamat muutokset ovat kuitenkin väliaikaisia.

On tavallista, että esimerkiksi rasvaisuuteen taipuvaisesta ihosta kärsivä henkilö huomaa ajoittain hipiän muuttuvan kuivaksi ja kiristäväksi. Onko kyseessä vain olosuhteiden aiheuttama muutos vai voiko ihotyyppi muuttua vuosien vieriessä?

Popsugar haastatteli ihotautilääkäri Dhaval Bhanusalia, joka on sitä mieltä, että ihotyyppi todella voi muuttua ikääntyessä. Jos siis huomaat rasvaisen ja epäpuhtauksiin taipuvaisen ihon muuttuneen sekaihoksi tai jopa kuivaksi, syyllinen tähän on iän karttuminen.

- Teininä ja parikymppisenä hormonit hyrräävät ja öljyn muodostuminen on voimakkaampaa, Bhanusal kertoo.

- Kun ikäännymme, ihon rasvaisuus yleensä vähenee, joka aiheuttaa sen, että iho kuivuu ja ärsyyntyy helpommin, hän jatkaa.

Säällä merkittäviä vaikutuksia ihon kuntoon

Aina muutokset ihotyypissä eivät kuitenkaan johdu vain geeneistä ja ikääntymisestä. Ihon kunto voi vaihdella myös kausittain.

- Myös sää vaikuttaa merkittävästi ihon kuntoon. Iho saattaa tuntua rasvaiselta, kun ilmankosteus on korkea tai kuivalta sekä kiristävältä, kun talvipakkaset ovat pahimmillaan, ihotautilääkäri Joshua Zeichner selittää.

Lue myös: Kuiva iho, turvotus, ummetus... - 7 oiretta paljastaa, että saatat olla yliherkkä gluteenille

Lue myös: Saitko kosmetiikkatuotteesta allergisen reaktion? Hoida iho kuntoon 4 helpon neuvon avulla

Lue myös: Vaihdoitko juuri ihonhoitotuotteesi? Tuote voi vaikuttaa vasta viikkojen kuluttua

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat