Yllättävä löytö: Diabetes-lääkkeestä apu Alzheimerin tautiin

12.12.2012 14:15 - Eeva Rajala

Tuoreiden tutkimustulosten mukaan diabeteslääkkeestä saattaa löytyä apu Alzheimerin tautiin. 

Japanilaiskanadalainen tiedemiesryhmä selvitti, että diabetekseen hoitoon tarkoitettu AC253-niminen lääke näyttää palauttavan muistia Alzheimerin taudin lamauttaneisiin aivosoluihin. Tutkimustuloksista kerrotaan The Journal of Neuroscience -julkaisussa.

- Tämä on tärkeää, sillä tulokset kertovat meille, että tämänkaltainen lääke voi palauttaa muistia vielä siinäkin vaiheessa, kun Alzheimerin tauti on todettu, tutkija Jack Jhamandas kertoo.

Nyt toivomuksessa on, että löydöksestä pystytään kehittämään täysin Alzheimerin taudin hoitoon kuuluva lääke. Mikäli lääkkeen valmistusprosessi saadaan liikkeelle, lääkettä voisi päästä testaamaan jo viiden vuoden kuluttua.

- Uskon, että löytömme voi olla osa ratkaisua, mutten voi väittää sen olevan ratkaisu. Alzheimerin taudin vastaisessa taistelussa moni lääke on hävinnyt. En usko, että yksi lääke ratkaisee koko ongelmaa, Jhamandas kertoo.

Lähde: Redorbit

Kilpailut

Uusimmat