7 helppoa keinoa saada aineenvaihdunta täysille - ja kilot liikkeelle!

15.02.2013 15:15 - Karoliina Kotala

Aineenvaihduntaan ja rasvanpolttotehoon on mahdollista vaikuttaa helpoilla tavoilla, joita moni tulee vain harvoin miettineeksi. Asiantuntijat paljastivat seitsemän helppoan vinkkiä aineenvaihdunnan saamiseksi täydelle teholle.

1. Nuku enemmän.
Mitä enemmän nukut, sitä helpommin se näkyy vyötärölläsi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että univaje saa nälkää ja ruokahalua kontrolloivat hormonit sekaisin. Öisin tulisikin nukkua 7-8 tuntia.

2. Herää aiemmin.
Aamun rutiineihin tulisi kuulua kaksi tärkeää asiaa; aamiainen ja liikunta. Kaksi edellämainittua seikkaa ovat varsinaisia tehoiskuja aineenvaihdunnalle. Lisäksi aamuliikunta saa aineenvaihdunnan käyntiin koko päivän ajaksi, jolloin poltat päivän mittaa enemmän kaloreita.

3. Ole aktiivisempi.
Harrasta edes vähän liikuntaa joka päivä. Sykettä nostavat lajit, kuten juoksu, uinti ja kävely saavat aineenvaihdunnan vauhtiin ja auttavat polttamaan kaloreita. Tunnin julksulenkin voi kuitenkin jakaa myös vaikkapa kolmeen 20-minuutin treenin, ja sen onkin todettu polttavan päivän mittaan jopa enemmän rasvaa kuin yhtäjaksoinen tunnin treeni.

4. Syö pitkin päivää.
Älä kärvistele nälässä puolta päivää ja sen jälkeen ahmi jätti-illallista. Syö päivän aikana 5-6 pientä ateriaa, jolloin energiatasot pysyvät tasaisina. Laihduttajat sortuvat usein jättämään aterioita välistä tietämättään, että se todellisuudessa hidastaa aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa.

5. Juo vettä.
Elimistön kuivuminen voi saada aivot viestimään sinun olevan nälkäinen ja sortumaan syöpöttelyyn. Muista siis nauttia riittävästi vettä.

6. Syö tulisia ruokia.
Tuliset ruoat, kuten jalapeno ja chili saavat aineenvauhdinnan käyntiin. Tuliset ruoat saavat myös helpommin olon tuntumaan täydeltä.

7. Nauti riittävästi kalsiumia.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että kalsium saa aineenvaihduntaan vauhtia ja siten potkua myös rasvanpolttoon. Eräässä tutkimuksessa todettiin kevyen ja korkeakalsiumisen ruokavalion lisänneen rasvanpolttoa 42 prosenttia.

Lähde: Life Script

Kilpailut

Uusimmat