Viisi ihanaa syytä suudella yhä enemmän!

07.05.2013 17:15 -

Suuteleminen on kivaa, mutta myös terveellistä. 

Kukapa ei suutelemisesta pitäisi? Suudelmalla saattaa välittää enemmän tunteita kuin miljoonalla sanalla. Kaiken lisäksi se on yksi suloisimmista kommunikaation keinoista. Espanjalaisen psykologi ja terapeutti Nuria Marcon mukaan suutelemisella on myös terveyttä edistäviä puolia.

Mitkä seuraavista viidestä syystä saisi sinut suutelutuulelle?

1. Intohimoisesti suuteleminen pitää meidät nuorempina. Miksi ihmeessä? Koska suutelemisessa käytämme yli kolmeakymmentä lihasta. Tämä vaikuttaa kasvojen ryppyihin ja ihon stimuloitumiseen.

2. Pussailemalla voimme kuluttaa jopa yli kymmenen kaloria ja lisäksi se rentouttaa.

3. Suuteleminen kiihdyttää myös verenpainetta ja nostaa sydämen sykettä. Tämä puolestaan aktivoi ja parantaa verenkiertoa ja vahvistaa immuunijärjestelmää.

4. Suudelma vapauttaa edorfiineja eli hormoneja, jotka aiheuttavat mielihyvän ja onnellisuuden tunnetta. Ne puolestaan ovat oivaa vastalääkettä masennusta, ahdistusta ja surua vastaan.

5. Suukotteleminen herättelee myös muita hormonoja, jotka toimivat kehossa kipulääkkeinä, lievittävät allergioita ja ehkäisevät esimerkiksi nuhaa ja aivastelua.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat