Proteiinijuomat - lahdutuskeino vai ei?

08.07.2014 19:10 - Laura Sulkava

Erilaiset proteiinipitoiset dieetit ovat kiihdyttäneet myös proteiinijuomajauheiden myyntiä, mutta ovatko jauheet hyvä keino laihdutukseen?

Proteiinijuomat pitävät nälkää ja sopivat kätevästi kiireiseen elämään aterian korvikkeeksi. Joko maitoon tai veteen sekoitettava jauhe sisältää soija- tai heraproteiinia.

Helppous ja hyvät makuvaihtoehdot ovat tehneet pirtelömäisestä juomasta hitin. Jostain syystä keskusteluissa on jäänyt taka-alalle oikea käyttötapa sekä teho.

Laihduttavatko proteiinijuomat?

Tunnetusti urheilijat käyttävät juomia osana ruokavaliotaan, kun he haluavat kasvattaa lihasmassaansa. Proteiinijuomien on havaittu tutkimuksissa myös vähentävän ruokahalua, joka tukee ajatuksena painonhallintaa.

Asiantuntijat toppuuttelevat kuitenkin, ettei proteiinijuomien litkiminen ole taattu laihdutuskeino tai lihasmassan kasvattaja. Pelkästä juomien nauttimisesta ei ole hyötyä, vaan siihen kuuluu olennaisesti myös tehokas liikunta.

Tiivistetysti voi todeta, että hyvin suunnitellulla dieetillä voi päästä samanlaisiin  tuloksiin. Esimerkiksi vastaavankaltaiset laihdutuspirtelöt sisältävät proteiinin lisäksi paljon kuitua, joka on olennaista vatsan toiminnan kannalta. Ajoittamalla luonnollisten proteiinipitoisten meijerituotteiden syönnin oikein, voi yhtä tehokkaasti polttaa rasvaa ja kasvattaa lihasmassaa kuin proteiinijuomilla. Muita hyviä proteiinilähteitä ovat kananmunan valkuaiset sekä liha.

Miksi juomat ovat niin suosittuja?

Vaikka samaan lopputulokseen voi päästä ruokavaliolla, osa ihmisistä pitää proteiinijuomia itselleen kätevämpänä vaihtoehtona. Hyvät makuvaihtoehdot ja helppous ovat myös suuressa roolissa sekä se fakta, että timmit urheilijat käyttävät juuri sellaisia juomia.

Muista tasapaino

Proteiinin lisääminen ruokavalioon voi vähentää ruokahalua, mutta päivittäisessä elämässä ei tulisi nojata liikaa proteiinijuomiin. Yksi ongelmista on se, että vain juomia juomalla ei saa kaikkia tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita.

Proteiinijuomat eivät itsessään laihduta, vaan se, että saat vähemmän kaloreita päivässä kuin kulutat niitä.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet painonhallinnasta, katso myös: Oletko vääränlaisella dieetillä?, Mitä on liikunnan jälkipoltto?, sekä 5, yleistä, mutta väärää uskomusta laihdutuksesta.

Lähde: News.com.au

Kilpailut

Uusimmat