Ongelmana raskauskilot – 7 hyvää vinkkiä painonpudotukseen

03.01.2015 18:15 - Eeva Rajala

Jotkut karistavat raskauskilonsa yksinkertaisesti imettämällä, mutta toiset eivät koe imettämisen tuovan mitään muutosta painoon.

Tuoreen, Chicagon yliopistossa tehdyn, tutkimuksen mukaan kolme neljästä naisesta on vielä vuosi synnytyksen jälkeen painavampia kuin ennen raskautta. Monet äidiksi tulleet ahdistuvat siitä, kun kilot eivät karise.

Hyvinvointivalmentaja Kristin Kirkpatrick muistuttaa, että jos raskausaikana lihoo yli terveiden painorajojen, laihtuminen on vaikeampaa. Raskausajan lihominen voi vaikuttaa myös lapsen tulevaisuuden paino-ongelmiin. Kirkpatrickin mukaan laihtumisesta tulee vieläkin vaikeampaa, jos niin sanottuja raskauskiloja ei ole karistanut puolessa vuodessa.

On kuitenkin monia tapoja, joilla nainen voi lisätä mahdollisuutta painonpudotukseen. Kirkpatrick vihjaa seuraavat neuvot:

1) Pidä ravinnepitoisia ruokia lähettyvillä

Kun raskausaikana tekee mieli pientä välipalaa, ajattele hedelmiä, vihanneksia, täysjyvätuotteita, terveellisiä rasvoja ja hyviä proteiininlähteitä.

2) Vältä rasvaisia ja sokerisia ruokia

Neuvo voi kuulostaa raskaushimojen keskellä karskilta, mutta anna tahdonvoimasi näyttää, mihin se pystyy. Synnytyksen jälkeen pidä tämä myös mielessä. On hyvä sekä sinulle että vauvallesi, jos pystyt pysymään erossa pizzasta, kananugeteista, ranskalaisista ja kekseistä.

3) Imetä, jos pystyt

Kirkpatrickin mukaan tutkimustulokset imettämisen vaikutuksesta painonpudotukseen vaihtelevat suuresti. Monet kertovat imetyksen kuluttavan niin paljon energiaa, että se todella toimii. Mutta myös äidin pitää muistaa syödä säännöllisesti ja terveellisesti, ettei tule energiavajetta.

4) Laske kaloreita

Laske kaloreita joko itse, puhelimeen ladattavalla sovelluksella tai ravintoterapeutin avustuksella.

5) Muista nesteytys

Ihminen voi joskus sotkea janontunteen näläntunteeseen. Vauvan syntymän jälkeen äiti tarvitsee paljon vettä, joten varmista että saatavilla on jonkinlaista kofeiinitonta juomaa, mieluusti tavallista vettä.

6) Pysy vanhassa, toimivassa ruokailurytmissä

Aikataulusi muuttuu kyllä, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa ruokailurytmiisi. Varaudu, ja valmista ruokaa etukäteen, äläkä sivuuta yhtään ateriaa.

7) Lähden lenkille

Hanki lastenrattaat, joilla on helppoa kulkea esimerkiksi lenkkeilyreiteillä. Rattaiden ei tarvitse olla nimenomaan lenkkeihin tarkoitetut, eikä sinun tarvitse lenkeillä juosta. Voit yhtä hyvin kävellä. Vietä vauvasi kanssa lenkkeillessä aikaa ainakin tunti päivässä.

Lue myös: Vedenjuonti avain hyvinvointiin raskauden aikana - katso kuinka paljon nestettä pitäisi litkiä

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat