Paksuntaa ripsiä, saat paremmat yöunet - katso, mihin kaikkeen vauvatalkkia voi käyttää

11.05.2015 07:45 - Eeva Rajala

Talkin moninaisella käytöllä voi säästää rahaa, kun kalliita kauneustuotteita ei tarvitse hankkia.

Talkkia voi käyttää esimerkiksi meikkauksen apuna. Daily Mail -lehden Femail-sivusto on listannut kymmenen tapaa, joilla talkkia voi hyödyntää.

Tee omaa kuivashampoota

Jos kuivashampoo on loppunut, talkki toimii vallan hyvin. Talkkia kannattaa ripotella muun muassa hiusten juuriin. Se imee ylimääräiset öljyt itseensä lisäten samalla volyymia hiuksiin, ja saa samalla hiukset tuoksumaan. Ruskeille hiuksille voi kokeilla talkin ja kaakaojauheen sekoitusta, ja punatukkaiset voivat sekoittaa talkkiin kanelia.

Paksuntaa silmäripsiä

Ripsiin voi ripotella talkkia ennen ripsivärin laittamista. Näin ripset näyttävät paksummilta. Lisäksi talkki estää ripsiväriä kuivumasta liikaa ja ripsiväri pysyy paremmin paikoillaan.

Pitää meikkivoiteen kuosissa

Jos ongelmana on, ettei meikkivoide tahto pysyä hyvännäköisenä kasvoilla koko päivää, kannattaa iholle tuputtaa isolla puuterisudilla vähän talkkia meikkivoiteen levittämisen jälkeen.

Rannalle avuksi

Kesäisellä hiekkarannalla aurinkovoiteiseen ihoon voi helposti jäädä hiekka ärsyttävästi kiinni. Talkin ripotteleminen iholle saa aikaan sen, että hiekka irtoaa helposti ihosta, eikä ärsytä ihoa turhaan.

Vahauksesta kivuttomampaa

Ennen esimerkiksi säärikarvojen vahausta voi talkkia ripotella ja hieroa iholle. Se sekä vähentää kipua että punoitusta.

Kenkähajut kuriin

Jos lempikengät ovat muuten vielä käyttökunnossa, mutta ne haisevat hirvittäville, ennen käyttöä voi kenkien sisään ripotella talkkia. Se imee itseensä hien ja hajut.

Paremmat yöunet

Joskus on vaikeata mennä nukkumaan tai sitten herää hikisenä, eikä saa enää unen päästä kiinni. Tällaisissa ongelmissa voi talkki olla myös apuna. Talkkia kannattaa ripotella lakanoihin ennen nukkumaanmenoa. Talkki viilentää ja auttaa sääntelemään kehon lämpötilaa paremmin.

Viilennys hetkessä

Jos iho on ärtynyt esimerkiksi parranajon tai säärikarvojen ajelun jäljiltä, talkki viilentää ihoa luonnollisesti.

Toimii myös deodoranttina

Samalla, kun talkki pehmentää ihoa, se imee itseensä epämukavia hajuja. Talkki toimii siis ihanteellisena vaihtoehtona muille deodoranteille.

Kosteusvoiteen sijasta

Jos kotoa on loppunut kosteusvoide, ihoa voi hoitaa myös talkilla. Talkkia kannattaa levittää muun muassa kuiviin kantapäihin tai kyynärpäihin.

Lue myös: Hoida ihoa yön aikana - 5 hyvää tekevää vinkkiä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat