Paiskitko töitä muiden lomaillessa? Vinkit, joilla jaksat läpi työpäivän

08.07.2015 14:15 - Senni Loikala

Kesällä työnteko ei välttämättä maistu samalla tapaan kuin muina vuodenaikoina. Vuodenajasta on silti mahdollista nauttia jopa työpäivän aikana.

Sosiaalinen media täytyy ystävien kesälomapäivityksistä, kaduilla näkee iloisia ihmisiä lomatunnelmissa ja rannat täyttyvät auringonpalvojista - kaikki nämä saavat kesällä töitä paiskivan toivomaan, että saisi itsekin nauttia ihanasta vuodenajasta vapaammin.

Alla on kolme vinkkiä, joilla saat työkesästäsi enemmän irti. Tuleeko mieleesi muita keinoja?

Pyöräile töihin

Kun työmatkat taittaa polkien, virittyy päivän haasteisiin aivan uudella tavalla. Samalla voit saada kevyen rusketuksen, jos pyöräilyasuusi kuuluvat toppi ja shortsit. Joillekin pyöräily töihin ja takaisin ehtii rentouttamaan mielen, kun saa nauttia ilmasta ja näkee ihmisiä kesäpuuhissaan. Mikset lähtisi puolta tuntia aiemmin töihin, jotta ehdit pysähtyä tunnelmalliseen kahvilaan jäätelölle?

Lounasta ulkona

Hankkikaa työkavereiden kanssa etukäteen piknik-eväät, jotka syödään tietysti lounasaikaan työpaikan lähellä ulkona. Viinirypäleet, patongit ja salaatit maistuvat ihanilta aurinkoisena päivänä. Ottakaa myös viltti mukaan, jolloin pääsette kunnon piknik-tunnelmaan. Jos kollegat eivät pääse mukaasi, voit ottaa lounaspiknikille mukaan naistenlehtiä tai kuunnella kesämusiikkia kuulokkeilla.

Menkää terassille

Mietitään sanaa "after work", eli työpäivän jälkeen juotuja halpoja alkoholijuomia. Sehän koskee pelkästään työmyyriä! Eivät lomailijat voi sanoa suuntaavaansa "after workille", koska he eivät ole töissä. Päivä kuluu nopeammin, kun tietää pääsevänsä sen päätteeksi rennosti viettämään iltaa hyvässä seurassa. Lopulta huurteinen tuntuu kuin ansaitulta palkinnolta ja mikäs sen parempi ympäristö tuolle ilolle kuin tunnelmallinen terassi kesäiltana.

Myös mansikat kuuluvat monen kesään. Pääset lukemaan kiehtovat faktat kesän makeasta luonnon herkusta täältä.

Kilpailut

Uusimmat