Kuva: Fotolia

Työpäivän enimmäiset kymmenen minuuttia voivat määrittää loppupäivän - 6 vinkkiä tehokkuuteen

23.10.2015 16:45 - Pauliina Jokinen

Ensimmäisten työminuuttien käytöllä voi olla suuri merkitys päivän jatkumiseen.

Toisinaan työpaikalle saapuminen saattaa tuntua pieneltä pakolta, koneen avaamista voi vitkutella ja ensimmäinen tunti hurahtaa ohi kuin huomaamatta. Sillon sama tahti jatkuu usien loppupäivänkin ajan ja yleinen tunnelma on maassa. Miksi en saanut tänäänkään mitään kunnollista aikaan?

Mitäpä jos alottaisit aamusi tehominuuteilla? Ensimmäiset kymmenen minuuttia voivat ratkaista, miten loppupäiväsi sujuu ja miten saat työflow'sta kiinni.

1. Huomioi työkaverisi

Tervehdi työkaverisi ja kysy, mitä heille kuuluu. "Hei" tai "hyvää huomenta" ei ole liikaa vaadittu. Pieni ele muistuttaa, että he ovat sinulle tärkeitä.

2. Kirjoita ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen

Kiitolliset ihmiset ovat tutkitusti onnellisempia. Vaikka aamusi olisi ollut kaaos, voi loppupäivän sävy vielä muuttua. Kirjoita ylös aivan pieniltäkin tuntuvat asiat ja stressisi alenee samaan tahtiin kuin mielesi kohenee.

3. Siivoa pöytäsi

Tehokkain tapa vähentää omaa tehokkuuttaan, on työskennellä kaaoksen keskellä. Pieni epäjärjestys voi olla persoonakysymys, mutta vältä suurta sotkua. Samalla kun järjestelet pöytäsi, järjestelet myös ajatuksesi.

4. Kirjoita ylös kolme tavoitetta päivälle

Kirjoita ylös kolme asiaa, joiden saavuttaminen tekisi päivästäsi tehokkaan ja onnistuneen.

5. Tee to-do lista tavoitteiden saavuttamiseksi

Jotta tavoitteet tulisi saavutetuksi, kannattaa lisäksi tehdä konkreettinen to do -lista, johon kirjoitat askel askeleelta asiat, joita tule tekemään. Päivä ei enää tunnu kaaokselta ja kohtien yli vetäminen tuo valtavaa tyydytystä.

6. Lue inspiroiva teksti

Vaikka viimeinen kohta tuntuisi kliseiseltä, anna sille mahdollisuus. Kerää työpisteellesi innostavia tekstejä ja lainauksia tai etsi jokin inspiroiva artikkeli netistä. Ehkäpä tekstit saavat sinutkin ylittämään itsesi tai ainakin tekemään parhaasi.

Ja näin työpäiväsi ensimmäisen kymmenen minuuttia ovat takana, tee loppupäivästäsi yhtä tehokas.


Lue myös: Jäivätkö yöunet vajaiksi? Vinkit, joilla selviät kunnialla seuraavasta työpäivästä

Lähde Life Hack

Kilpailut

Uusimmat