Opettele positiivisemmaksi vuonna 2015 - voimalauseet koottiin yhteen

01.01.2015 19:15 - Senni Loikala

Negatiivisesta energiasta on mahdollista päästä eroon monella tavalla, ja yksi tehokas keino on löytää oman elämänsä voimalauseet.

Kiireisessä elämässä saattaa huomaamattaan varastoida sisälleen paljon negatiivista energiaa. Sitä vastaan kannattaa tietoisesti käydä kapinaan, jotta elämä helpottuu. Yhtenä hyvänä keinona on etsiä oman elämänsä voimalauseet. Niitä kannattaa toistaa ääneen, pitää näkyvillä esimerkiksi kotonaan ja työpöydällään. Alla viisauksia, joiden avulla voi lähteä häätämään tummia pilviä mielestään.

1. Mitä muut puhuvat minusta, on heidän asiansa, ei minun.

2. Saan olla vapaasti oma itseni.

3. Hyvät päivät eivät tuntuisi miltään, jos välissä ei olisi huonoja.

4. Vaikka kärsisin, minulla on paljon, mistä saan olla kiitollinen.

5. Jokainen kokemus opettaa minulle elämästä.

6. Kaikkensa antaminen kantaa hedelmää.

7. Olen tänään onnellinen, koska olen päättänyt niin.

8. Vietän laatuaikaa vain rakkaimpien kanssa.

9. Muut tuomitsevat minut harvemmin kuin luulen.

10. Onni menee hukkaan, jos säädämme ja tuomitsemme.

11. Kaiken ei ole tarkoitus olla ikuista.

Seuraava artikkeli: Tahdotko oivaltaa elämäsi tarkoituksen? Vastaa viiteen tärkeään kysymykseen

Lähde: Waking Times

Kilpailut

Uusimmat