Teenjuonnista apu suomalaisen kansantaudin ehkäisyyn? Katso kuinka monta kuppia on sopiva määrä
Uuden tutkimuksen mukaan heillä, jotka juovat vähintään kolme kuppia teetä päivässä, on 22 prosenttia pienempi riski kärsiä verisuonten jäykkyydestä. Tämä on tärkeää tietoa Suomessa, jossa sydän- ja verisuonitaudit ovat kansantauti aiheuttaen noin 50 prosenttia kuolemista.
- Tutkimuksessa käytettiin erityisen hyviä menetelmiä sekä otettiin huomioon tuloksiin vaikuttavia tekijöitä, kuten ikä, sukupuoli, tupakointi, alkoholinkäyttö, liikunnalliset tottumukset sekä mahdollinen lihavuus, kertoo Tea Advisory Panelissa toimiva lääkäri Tim Bond.
Bondin mukaan teen hyvät ominaisuudet johtuvat flavonoideista, koska niiden on jo aiemmin eri yhteyksissä osoitettu olevan hyväksi verisuonille.
Lähde: Female First
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää