Saako ruokailun jälkeen urheilla? Asiantuntija vastaa

20.07.2015 21:45 - Reetta Haverinen

Treenaamisen jälkeen on ensisijaisen tärkeää nauttia välipalaa, mutta on hyvin yksilöllistä, kannattaako ennen urheilua tankata vatsaan ruokaa vai ei.

Tyhjällä vatsalla urheileminen ei ole fiksua - treeni ei kulje ja ajatukset pyörivät kaiken aikaa ruoan ympärillä. Raskaan aterian syöminen ennen urheilua ei myöskään ole fiksua, sillä se saattaa tehdä olon epämukavaksi ja tukalaksi.
Monien kohdalla jopa pieni välipala ennen treeniä laittaa vatsan vellomaan. Jotkut ihmiset taas voivat syödä kokonaisen lämpimän aterian tuntia ennen liikuntaa ilman, että urheilusuoritus kärsisi siitä lainkaan.

Ruoan sulaminen yksilöllinen asia

Terveystieteiden asiantuntija Daniel Vigil Californian yliopistosta kertoo, että on hyvin yksilöllistä, aiheuttaako syöminen huonovointisuutta ennen urheilua: jonkun kroppa saattaa hangoitella helposti vastaan, jos ruoka ei ole ehtinyt sulaa vatsassa tarpeeksi pitkään ennen hikoilusuoritusta. Toiset taas voivat painella kuntosalille, vaikka kebab-aterian syömisestä olisi kulunut ainoastaan muutama vartti.

Säästä raskaat ateriat urheilusuorituksen jälkeen

Tutkimusten mukaan syöminen ennen urheilua ei ole suositeltavaa. Ravintorikas ateria kannattaa mieluummin nauttia treenin jälkeen, jolloin ravinto edesauttaa urheilusuorituksesta palautumista. Vigil kuitenkin toteaa, että jos ateria täytyy ajoittaa ennen treeniä, kannattaa odotella vähintään pari tuntia, jotta ruoka ehtii sulaa vatsassa kunnolla.

Valitse välipalasi viisaasti

Jos ennen treeniä tahtoo nauttia pientä välipalaa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä suuhunsa laittaa. Vigilin mukaan on järkevää nauttia jotain, mikä tukee treenaamista. Esimerkiksi ennen juoksulenkille lähtemistä kannattaa napostella pieniä, hiilihydraattipitoisia välipaloja, esimerkiksi banaania tai mysliä. Jos taas olet suuntaamassa salille tai lihaskuntojumppaan, kannattaa sinun nauttia välipalaksi jotain, mistä saat sopivasti hiilihydraatteja ja proteiinia.


Lue myös: 6 ruokaa, joita kannattaa syödä ennen treeniä

Lähde: Today

Kilpailut

Uusimmat