Kuva: All over Press

Huhut lähtivät liikkeelle: James Bondilla on tytär tulevassa elokuvassa!

09.06.2020 14:15 - Roy Kokkonen

No Time To Dien kuvausaikataulu vuoti julkisuuteen. Samalla paljastui merkittävä juonipaljastus tulevasta Bond-elokuvasta.

Tulevan James Bond-elokuvan, No Time To Dien, kuvausaikataulu on vuotanut julkisuuteen, kertoo brittilehti Mirror. Samalla julkisuuteen on levinnyt iso juonipaljastus tulevasta elokuvasta.

Spoilerivaroitus - alla oleva teksti sisältää juonipaljastuksia

Kuvausaikataulu tuli myyntiin verkkokauppa eBayssä. Yhdellä dokumentin sivuista kuvaillaan viime vuonna Etelä-Italissa kuvattua kohtausta, jossa nähdään Léa Seydoux'n esittämä Bond-tyttö Madeleine Swann. Seydoux on aiemmin kuvaillut tulevaa elokuvaa hyvin tunteelliseksi.

Kyseisessä kohtauksessa esiintyy lisäksi Nomi-niminen 00-agentti, jota esittää Lashana Lynch. Kuvausaikataulu paljastaa myös todellisen yllätyksen - samaan kohtaukseen on kirjattu mukaan Bondin tytär, Mathilde.

Kuvausaikataulussa kerrotaan kohtauksesta, jossa "Nomi johtaa Madeleinen ja Mathilden turvaan taustalla olevalle saarelle". 

Lähteet kertovat, että Bondin esittäminen isänä kuvaa Daniel Craigin näyttelemän hahmon ikääntymistä elokuvasarjan kuluessa. 

Kuvauspaikalta otetuissa kuvissa on nähtävissä tyttölapsi sinisissä haalareissa. Ei kuitenkaan ole varmaa, onko kyseessä Mathilde. 

No Time To Die tulee jäämään Daniel Craigin viimeiseksi kerraksi salaisen agentin roolissa. Elokuva oli tarkoitus julkaista alun perin jo tänä keväänä, mutta sen ensi-iltaa siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi. Elokuvan saa ensi-iltansa 12. marraskuuta 2020.

Katso elokuvan traileri alta tai täältä:

Lue myös: Bond-tytön paljastus tähdittämästään No Time To Die -elokuvasta: 'Todella tunteikas, aloin itkeä!'

Lue myös: Viimeisen Bond-roolinsa tekevä Daniel Craig, 52, riisui paitansa - lihaksikas vartalo kerää kehuja

Lue myös: Daniel Craig ei aio jättää penniäkään perintöä lapsilleen: "Mielestäni periminen on mautonta"

Lähde: The Mirror

Kilpailut

Uusimmat