Kuva: AOP

Kazakstanin nimissä tehty trollitili onnittelee Donald Trumpia - Borat 2 julki ennen vaaleja

30.09.2020 09:45 - Roy Kokkonen

Elokuvantekijä julkaisi Kazakstanin nimissä onnittelut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen. Boratin jatko-osa nähdään lokakuun lopussa Amazon Prime -palvelussa.

Borat 2 julkaistaan ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, kertoo The Hollywood Reporter. Elokuva tullaan esittämään Amazon Prime -suoratoistopalvelussa jo lokakuun lopussa. 

Uutisoimme aiemmin, että näyttelijä ja koomikko Sacha Baron Cohen, 48, on kuvannut jatko-osaa vuonna 2006 ilmestyneelle elokuvalle salassa. 

Alkuperäinen elokuva kertoo kazakstanilaisesta toimittajasta, joka matkaa Yhdysvaltoihin kuvaamaan dokumenttia. Suosittu pseudodokumentti poiki aikanaan myös raivoa ja oikeusjuttuja, sillä osa elokuvassa nähtävistä henkilöistä luuli Boratin olevan todellinen hahmo.

Borat esiintyy kakkososassa valepukuun pukeutuneena, sillä muuten hänet tunnistettaisiin.

Julkaisi onnittelut Trumpille

Elokuvantekijä Sacha Baron Cohen julkaisi onnittelun Kazakstanin nimissä presidentti Donald Trumpille eilisyönä nähdyn ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen. 

Twitterissä viralliselta vaikuttavalla Republic of Kazakhstan -tilillä julkaistussa videossa ylistetään Trumpia ja kehutaan muun muassa, että hän ei koskaan ole saanut aivohalvausta.

"Onnittelu kazakstanilaisten suurelle ystävälle Donald Trumpille vaaliväittelyn voiton johdosta! Vaikuttava ja upea tulos vahvalta johtajalta, joka asettaa Amerikan ja Kazakstanin aina etusijalle!" kuvatekstissä kirjoitetaan.

Trollitili julkaisi useita viestejä väittelyn aikana. Julkaistuissa twiiteissä muun muassa valitettiin huonoja verkkoyhteyksiä, jotka valtio korjasi liittymällä naapurivaltio Uzbekistanin langattomaan verkkoon.

Tili on perustettu 27. syyskuuta. Ennen eilistä tilillä on julkaistu ainoastaan neutraaleja viestejä koskien muun muassa ulkomaankauppaa ja säätä.

Kun alkuperäinen Borat-elokuva julkaistiin, Kazakstanin valtio sanoutui kovasanaisesti irti Cohenin hahmosta.  

Elokuva käsittelee Yhdysvaltojen politiikkaa

On jo lähes varmaa, että Borat 2 tulee keskittymään Yhdysvaltain politiikkaan. Elokuvan julkaisu ennen 3. marraskuuta järjestettäviä vaaleja enteilee, että elokuva tulee käsittelemään poliittisia aiheita.

Kesällä Cohen nähtiin muun muassa oikeistokonservatiivien kokouksessa valeasussa. Hän esiintyi tapahtumalavalla ja yllytti yleisön laulamaan rasistisia ja vihamielisiä lauluja. Kesän aikana hänet nähtiin myös Los Angelesissa Boratiksi pukeutuneena. 

Lue myös: Borat-näyttelijä teki julman pilan: Lauloi valepuvussa rasistista laulua äärioikeiston keikalla

Lue myös: Muistatko vielä Boratin? Kohuelokuvan jatko-osa on kuvattu salassa

Lähteet: The Hollywood Reporter, Page Six

Kilpailut

Uusimmat