Kuva: AOP

Taylor Swift meinasi tähdittää yhtä Twilight-elokuvaa, mutta ohjaaja päätti toisin

18.08.2022 18:15 - Riia Frost

Twilight: New Moon -elokuvan ohjaaja perustelee, miksi Taylor Swiftiä ei palkattu kyseisen jatko-osan yhdeksi näyttelijäksi.

Laulaja Taylor Swift, 32, on aina ollut avoimesti suuri Twilight-teosten fani. Kyseinen elokuvasarja perustuu Stephen Meyerin samannimiseen menestyskirjasarjaan, jossa suurena teemana on ihmisen ja vampyyrin välinen rakkaus. Tieto Swiftin fanittamisesta kantautui myös elokuvasarjan yhden ohjaajan Chris Weitzin, 52, korviin ja laulajaa harkittiin jopa näyttelijäksi jatko-osaan Twilight: New Moon (suom. Twilight – Uusikuu).

Nyt Weitz muistelee Twilight-näyttelijä Ashley Greenen podcastissa The Twilight Effect tilannetta, kun hän ensimmäisen kerran kuuli Swiftin olevan kiinnostunut elokuvassa näyttelemisestä.

- Taylor Swiftillä ja minulla oli silloin sama agentti, joka sanoi minulle, että ”Taylor haluaisi olla tässä elokuvassa. Ei sinun takiasi, vaan koska hän on Twilight-fani”, Weitz kertoo.  

Weitzin mukaan agentti oli sanonut, että Swift haluaisi olla elokuvassa, vaikka ohjaaja olisi antanut vain kahvilan asiakkaan roolin. Weitz kuitenkin kieltäytyi kyseisestä ehdotuksesta, koska hän uskoi Swiftin kaltaisen supertähden kiinnittävän liikaa katsojien huomion.

- Vaikeinta minulle olisi ollut, että sillä hetkellä, kun Taylor Swift astuisi kohtaukseen, katsojat eivät pystyisi prosessoimaan mitään muuta, Weitz selittää.

Weitz ei ole toistaiseksi paljastanut, millaiseen rooliin hän olisi Swiftin laittanut, mikäli hän olisi ottanut artistin osaksi elokuvansa näyttelijäkaartia. Jos Swift olisi otettu osaksi Twilight: New Moon -elokuvaa, hän olisi saanut näytellä muun muassa päätähtien Kristen Stewartin, Robert Pattinsonin ja Taylor Lautnerin rinnalla.

Taylor Swift olisi voinut olla samalla punaisella matolla yhdessä Twilight-päätähtien Taylor Lautnerin (vas.), Kristen Stewartin (vas. kesk.) ja Robert Pattinsonin (oik. kesk.) kanssa, jos ohjaaja Chris Weitz (oik.) olisi sallinut sen. (kuva: AOP)

Weitz myöntää katuvansa tänäkin päivänä sitä, että hän päätti kieltäytyä ottamasta Swiftiä osaksi elokuvaansa.

- Soimaan itseäni siitä, koska tajusin, että ”olisin voinut hengailla Taylor Swiftin kanssa ja olisimme voineet olla ystäviä”, Weitz paljastaa.

- Hän varmasti ajatteli, että ”kuka tämä mäntti oikein on?”. Mutta joskus teet vain päätökset sen perusteella, minkä ajattelet olevan parasta elokuvalle, Weitz lisää.

Vaikka Swift ei saanutkaan olla osa fanittamaansa elokuvasarjaa, on artisti tapaillut yhtä saagan päätähteä Lautneria, joka näytteli ihmissusi Jacob Blackia.

Lisäksi muusikko pääsi lopulta kokemaan näyttelijän työtä ja hänet on nähty valkokankaalla muun muassa Valentine’s Day ja Cats -elokuvissa. Swift tullaan näkemään myös tulevassa Amsterdam-elokuvassa näyttelijöiden Christian Balen, Margot Robbien ja John David Washingtonin rinnalla.

Weitz tai muutkaan ohjaajat tai elokuvayhtiöt eivät ole toistaiseksi vahvistaneet, onko Twilight-elokuvasarjalle luvassa minkäänlaisia jatko-osia tai spin-offeja.

Twilight: New Moon -elokuvan trailerin voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Taylor Swift kertoi huijarisyndrooman vaivanneen häntä - 'Se sanoi, etten voisi ohjata musiikkivideoita'

Lue myös: Taylor Swiftin kumppani sanoo, ettei heidän suhteensa kuulu muille: "On mielenkiintoisimpiakin asioita"

Lähteet: Daily Mail, The Hollywood Reporter, Billboard

Kilpailut

Uusimmat