Kuva: AOP

Belgian prinsessan mekkoa syytetään kopioksi prinsessa Catherinen mekosta - "häpeämätön kopio"

25.07.2023 14:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Belgian prinsessa Delphinen asu muistutti Walesin prinsessan Trooping the Colour -paraatin mekkoa.

Kuninkaallisten asuja seurataan paljon ja ne nousevat usein lehtien otsikoihin. Näin kävi myös Belgian prinsessa Delphinen asulle. Syy ei kuitenkaan ollut tällä kertaa niin mieluisa.

Belgian kuninkaan Philippen sisarpuoli Delphine esiintyi kansallispäivän juhlallisuuksissa värikkäässä Atelier ExC:n mekossa. Mekossa oli niin sanotusti vähän kaikkea: sinistä, keltaista punaista, röyhelöä ja näyttävää nappia. Kokonaisuus oli viimeistelty vielä liilalla hatulla.

Asu ei aiheuttanut erikoisuudellaan kohua vaan sillä, että se muistutti vahvasti Walesin prinsessa Catherinen Trooping the Colour -paraatin asua. Walesin prinsessa pukeutui paraatiin mittatilausasuun, jonka oli suunnitellut Singaporessa syntynyt, mutta Pariisissa asuva suunnittelija Andrew GN. Hänen luomuksia on nähty myös Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin kuin Tanskan kruununprinsessa Maryn yllä.

Espanjan Vanity Fair -julkaisun mukaan Gn kuvaili mekkoa Instagram-tarinassaan ”häpeämättömäksi kopioksi” omasta luomuksestaan. Julkaisu on sittemmin poistettu.

Prinsessa Delphinen stylisti vastasi sanomalla, että mekko on saanut inspiraationsa vintage Chanelista.

– Prinsessa Delphinen mekko on inspiroitunut 60-luvun Chanel-tyylistä, Jody Van Geert kertoi Espanjan Vanity Fair -julkaisun mukaan.

– Sekä Katen mekon suunnittelija, että Atelier ExC kopioivat parhaalta. Siksi on täysin sattumaa, että mekot ovat samanlaisia. Ja itse asiassa niissä on eroja, kuten prinsessa Delphinen mekon röyhelöt, hän lisäsi.

Prinsessa Delphinen mekkoa syytetään kopioksi. (kuva: AOP)

Walesin prinsessa Trooping the Colour -paraatissa. (kuva: AOP)

Prinsessa Delphine yhdisti kokonaisuuteen vielä siniset korkokengät. (kuva: AOP)

Lähde: Tatler

Lue myös: Walesin prinsessalla yllättävä asuvalinta Trooping the Colour -paraatissa - asu ei ollut luottosuunnittelijan käsialaa

Lue myös: Kate Middleton ei saa antaa nimikirjoitusta - kiersi säännön nerokkaasti lasten pyynnöstä

Lue myös: Kate Middletonin asu kruunajaiskonsertissa ei jäänyt keneltäkään huomaamatta - loisti silmäänpistävässä jakkupuvussa

Kilpailut

Uusimmat