Maailman kymmenen kauneinta on valittu - vanhin 75-vuotias

10.05.2010 12:30 -

Muotiasiantuntija Sally Allenin valitsemalla maailman kauneimpien naisten listalla pärjäsivät aikuiset naiset. Listan nuorin on 34-vuotias kaunotar, ja vanhin taas 75 vuoden kunnioitettavassa iässä.

Maailman kauneimman naisen tittelin nappasi itselleen Penelope Cruz. Toiseksi ylsi Claudia Schiffer, ja kolmannelle sijalle pääsi Kristin Scott Thomas.

- Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö Penelope Cruz olisi voiton arvoinen. Hän oli kieltämättä nätti aloittaessaan uransa 16-vuotiaana, mutta 20 vuotta myöhemmin hän on kypsynyt erityisen kauniiksi naiseksi ja taitavaksi näyttelijättäreksi, Allen kertoo voittajasta.

Allen seurasi vuoden ajan lehtileikkeitä ja muuta materiaalia, jonka pohjalta hän valitsi maailman kymmenen kauneinta naista. Naisen mukaan listan kaunottaret onnistuvat näyttämään aina hyviltä yllättävissäkin tilanteissa.

- Joskus heidät bongataan ilman meikkiä, huonoina hiuspäivinä, tai vähemmän imartelevissa asennoissa, mutta heidän luontainen kauneutensa tuntuu aina loistavan läpi, Allen selittää.

Allen näytti listan 1200 nuorelle miehelle, joista 80 prosenttia oli samaa mieltä hänen valinnoistaan. Alta näet Allenin listan kymmenestä kauneimmasta naisesta.

1. Penelope Cruz, 36
2. Claudia Schiffer, 39
3. Kristin Scott Thomas, 49
4. Jordanian kuningatar Rania, 39
5. Catherine Deneuve, 66
6. Helen Mirren, 64
7. Charlize Theron, 34
8. Kate Beckinsale, 36
9. Natascha McElhone, 40
10. Sophia Loren, 75

Lähde: DailyMail

Kilpailut

Uusimmat