Suositun suomalaisrokkarin kotiin murtauduttiin

11.08.2011 22:00 -

CMX-yhtyeen nokkamies A.W.Yrjänän ja hänen vaimonsa Kikke Heikkisen Porvoon-koti joutui varkaiden iskun kohteeksi.

Yrjänä ja Heikkinen kirjoittavat viikonloppuna tapahtuneesta murrosta kulttuuriosuuskunta Lilithin nettisivulla. Pariskunnan mukaan teko vaikuttaa impulsiiviselta, eikä suunnitellulta. Varas pääsi sisään omakotitaloon palotikkaita pitkin. Pitkäkyntinen sai mukaansa muun muassa tietokoneita, kotistudiolaitteistoa sekä viihde-elektroniikka.

- Koneiden ja varmuuskopiolaitteiden myötä varastettiin Yrjänän keskeneräiset kirja- ja musiikkityöt. Vain musiikista löytyi tuhon jäljiltä varmuuskopiot keväältä. Töiden menettäminen oli tunkeutumisen lisäksi henkisesti raskainta - ja oikeastaan ainoa asia, jota rahalla ei voi korvata.

Parin mukaan he ovat saaneet paljon henkistä tukea ja kyenneet jo nauramaan tilanteen hämmentäville yksityiskohdille.

- Emme aio antaa pahalle, paskalle ja pelolle mitään tilaa - otamme kotimme takaisin haltuun siivoamalla ja korjaamalla asiat heti.

- Toivomme paljon voimia kaikille saman kokeneille. Ja lisää resursseja mielenterveys-, vankeinhoito- ja huumetyöhön.

Lähde: Lililth

Kilpailut

Uusimmat